Grandezza 30 CA (2023–) – Tyyliä perinteiseen tapaan
Grandezza jyllää vahvasti matkamoottorivenemarkkinoilla, vaikka kyseinen veneluokka onkin jonkinlaisessa murroksessa. Uusi 30 CA on liikkeellä perinteisellä tyylillä, ja hyvä niin.
Kokkolalainen Finnmaster perusti Grandezzan 2000-luvun alussa suurempien sisäperämoottoriveneiden niin sanotuksi premium-brändiksi. Linja on pitänyt ja taival on ollut menestyksekäs, varsinkin perästä kuomulla suljettavien OC-mallien osalta. Sekä alkuperäinen Grandezza 31 OC että nykyiset 27/28 OC ja 33/34 OC ovat olleet ja ovat yhä luokkansa myydyimpiä veneitä Suomessa.
Hyvin on pärjännyt myös mallivuodelle 2019 esitelty nykyinen lippulaiva 37 CA. Sekin on ollut omassa segmentissään Suomen myydyin venemalli oikeastaan koko tähänastisen elinkaarensa ajan.
Reilu vuosi sitten tammi-helmikuussa esitelty ja nyt huomion kohteena oleva 30 CA on ajateltu 37 CA:n pikkusisareksi. Yhtäläisyyksiä löytyy tilaratkaisun lisäksi esimerkiksi keulan, kattolinjan ja sivuikkunoiden muotoilussa.
Muiden Grandezza-mallien tavoin 30 CA varustetaan sisäperämoottorilla, mikä alkaa olla alle 10-metrin kokoluokassa harvinaista perämoottorien vallatessa alaa. Perämoottorihuuma ei ole mennyt valmistajalta kuitenkaan ohi: käytännössä lähes saman veneen saa myös perämoottoriversiona, mutta Finnmaster F11 -nimellä. Suomessa kysynnän odotetaan kuitenkin keskittyvän sisäperämoottori-Grandezzaan, joten paneudutaan siihen tarkemmin.
Vieritä vertailua
Grandezza 30 CA
| Pituus x leveys | 9,40 x 2,99 m |
| Paino | 4 600 kg |
| Tehoalue | 320–380 hv |
| CE-luokitus | C / 8 henk. |
| Moottori | 380 hv Volvo Penta D6-380 DPI |
| Hinta | 356 620 € |
| Lisätietoja | www.grandezza.fi |
| www.astrum.fi |
Aquador 300 HT
| 9,35 x 3,30 m |
| 4 500 kg |
| 320 hv |
| C / 9 henk. |
| 320 hv Volvo Penta D4-320 DPI |
| 314 900 € |
| www.aquadorboats.fi |
Galeon 310 HTC
| 9,60 x 2,99 m |
| 5 350 kg |
| 270–400 hv |
| C / 10 henk. |
| 270 hv Volvo Penta D4-270 DPH |
| 291 200 € |
| www.galeon.pl |
| www.gnboats.fi |
Marex 310 Sun Cruiser
| 9,46 x 3,22 m |
| 4 500 kg |
| 320–440 hv |
| B / 8 henk. |
| 380 hv Volvo Penta D6-380 DPI |
| 316 800 € |
| www.marex.no |
| www.marinepalvelu.fi |
Nimbus 305 Coupe
| 10,07 x 3,25 m |
| 4 100 kg |
| 270 hv |
| B / 8 henk. |
| 270 hv Volvo Penta D4-270 I |
| 322 210 € |
| www.nimbus.se |
| www.boatworld.fi |
Videot
Tykkää
- Järkevän taloudellinen
- Mukavan hiljainen
- Hyvin vakiovarusteltu
- Tyylikäs ja toimiva kokonaisuus
Älä tykkää
- Laaja kääntösäde liukunopeuksilla
- Ei tiloiltaan suurin 30-jalkainen
- Hintava
- 28.11.2025 Uutinen Rantakone laajentaa Lahteen
- 25.11.2025 Reportaasi Atlantic Rally for Cruisers 2025
- 02.12.2025 Ensiesittely Marcopolo MP10 ja MP12 (2026–)
- 10.11.2025 Uutinen Saxdorin voimakas kasvu jatkuu
- 27.11.2025 Uutinen Lahti Region tiedottaa:
- 09.11.2025 Uutinen Kimiläiselle toinen peräkkäinen maailmanmestaruus
- 20.11.2025 Uutinen Saariston satamat -alue laajenee Vene 26 Båt -messuilla
- 07.11.2025 Video Nordkapp Airborne 6.3 (2024–)
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 24.11.2025 Uutinen Simrad Halo AutoTrack
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
Uusimmat
- 04.12.2025 Video Yot 36 Electric (2025–)
- 04.12.2025 Uutinen Oxe Dieselille uusi moottoripartneri
- 03.12.2025 Uutinen Mercurylle uusia yksinoikeussopimuksia
- 03.12.2025 Ensiesittely Falcon BRs 6 ja BRs 7 (2026–)
- 02.12.2025 Uutinen Metsähallitus ja Helsingin kaupunki neuvottelevat Vallisaaren ja Kuninkaansaaren omistuksesta
- 02.12.2025 Ensiesittely Marcopolo MP10 ja MP12 (2026–)
- 01.12.2025 Ensiesittely Santasevera 42 Sport (2026–)






Katso kaikki kuvat ja videot