Sivustolla 92 vierailijaa

29.09.2023

Yamarinin suosittu daycruiser-laivue laajenee uudella 80 DC:llä, joka on mallistossa avainasemassa. Se tulee korvaamaan huippusuositun 76/79 DC:n, ja tekee sen varsin onnistuneesti.

Yamarinilla on daycruiser-luokassa paljon puolustettavaa. Se on ollut oikeastaan koko 2000-luvun eli nykyaikaisten skandinaavisten perämoottori-daycruiserien aikakauden ajan pohjoismaiden myydyin merkki kyseisessä luokassa. Suomessa kapuloita sen rattaisiin ovat heittäneet lähinnä Flipper, Finnmaster, AMT ja viime vuosina myös Silver, yhteispohjoismaisella tasolla lisäksi etenkin Askeladden, Nordkapp ja Uttern.

Yamarin otti vuonna 2006 ison irtioton kilpailijoistaan esittelemällä 76 DC:n. Se oli aikanaan leuat loksauttavan iso, hyvin varusteltu ja tehokas perämoottori-DC, joka suunniteltiin Yamahan 250-hevosvoimaisen V6-perämoottorin pariksi. Kilpailijat jäivät kirjaimellisesti lähtötelineisiin, kun 76 DC kaasutti menestykseen. 

Alkuperäistä 76:sta seurasi vuonna 2014 perästä pidennetty 79 DC, joka jatkaa Yamarin mallistossa edelleen, vaikka sille on esitelty laskutavasta riippuen jo kaksi tai kolme seuraajaa. 

Ensimmäinen yritys oli tammikuussa 2016 julkistettu Yamarin 81 DC. Sen malli- ja valmistusoikeudet päätyivät kuitenkin yrityskaupassa Yamarinilta Silverille, ja nykyisin se tunnetaan Raptorina. Syksyllä 2018 Yamarinin uudeksi lippulaivaksi esitelty, kokoluokkaa suurempi 88 DC ei sekään saanut kestosuosikkia eläkkeelle.

Niin sitkeä kuin 76/79 DC on ollutkin, alkaa sen aika olla nyt täysi. Vaikka virallisen ilmoituksen mukaan se roikkuu yhä Yamarin-mallistossa mukana, tulee elokuussa Uivassa venenäyttelyssä ensiesitelty 80 DC sen paikan ottamaan. On aika katsoa millä eväillä se sen tekee.

Vieritä vertailua

Yamarin 80 DC

Pituus x leveys 8,28 x 2,62 m
Paino ilman moottoria 2 200 kg
Tehoalue 225–300 hv
CE-luokitus C / 10 henk.
Pakettihinta 300 hv 146 400 € (Yamaha F300)
Lisätietoja www.yamarin.com

Askeladden C80 Cruiser

8,03 x 2,75 m
2 100 kg
300–450 hv
C / 8 henk.
145 900 € (Mercury V300)
www.askeladden.no

Finnmaster T8

8,10 x 2,72 m
2 200 kg
250–350 hv
C / 10 henk.
148 130 € (Yamaha F300)
www.finnmaster.fi

Nordkapp Noblesse 830

8,30 x 2,92 m
2 100 kg
300–500 hv
C / 10 henk.
152 400 € (Mercury V300)
www.nordkapp-boats.no

Silver Raptor DC

8,05 x 2,76 m
1 950 kg
250–350 hv
C / 10 henk.
126 990 € (Suzuki DF350)
www.silverboats.fi

Tykkää
  • Erinomainen keulan kulkuyhteys
  • Mukavat ajo-ominaisuudet
  • Toimivat tilat sisällä ja ulkona
  • Kookkaat monitoiminäytöt
Älä tykkää
  • Moottorin ääni 25 kn nopeudella
  • Vaikeasti säädettävä ohjaamon penkki