Ensinnäkin R55 on selvästi isompi kuin mikään aiempi tai nykyinen Bavarian moottorivene. Koon mukana myös laatuvaikutelma on ottanut ison askeleen ylöspäin, vaikka Bavaria o edistynyt viime vuosina reippain askelein myös pienempien malliensa kohdalla.
Tilaa R55:ssa on odotusten mukaisesti paljon, etenkin sisällä. Ulkotilat jäävät vähän vaisuimmiksi, esimerkiksi yläkansi ei ole yli 50-jalkaisten luokkaan mitenkään erityisen suuri. Takakannella on sohvaryhmä ja baaritiski eli melkolailla normaali setti. Keulakannella on sentään nykyvaatimusten mukaisesti istuskeluunkin soveltuvaa oleskelutilaa.
Sisällä lykästää paremmin. Valtava pentteri on muodikkaasti kanssalongin takaosassa. ja levittyy molemmille laidoille, kuten myös sen etupuolella oleva salonki. Iso u-sohva on erityisen muhkea ja nahka aidon ja laadukkaan tuntuista.
Majoituskannella on kolmen makuukajuutan ja kolmen toiletin kombo. Omistajan sviitti on keskiveneessä. Sen kalustukseen kuuluu parivuoteen lisäksi sohva ja irtopenkillä varustettu meikki/työpöytä.
Molemmissa vieraskajuutoissa on yhteen tai erilleen liu'utettavat vuoteet sekä tilavat toiletit, joissa molemmissa on erillinen suihkukomero. Toimii.
Konehuoneessa työskentelee Volvo Pentan IPS-pari, joko 600- tai 725-hevosvoimaisina. Hintakartta starttaa juuri alle miljoonasta.