Neo Open näytettiin ensi kertaa viime syksynä Monacon venemessuilla, silloin kahdella Torqeedon perämoottorilla varustettuna sähköversiona. Düsseldorfissa vihertelyä oli vähemmällä ja Neojen perässä 400–600 polttomoottorihevosvoimaa.
Neo Hard Top perustuu pitkälti Openiin. Tuulilasi on kuitenkin korkeampi ja sen jatkeena on lujitemuovinen HT-katto. Katon on alla on avotilamaisen ilmavaa, sillä katto on poikkeuksellisen korkealla eikä sivulaseja ole lainkaan.
Avotilan tilaratkaisu on Openin kaltainen. Ohjaamossa on rinnakkain kolme erillisistuinta ja niiden takana L-sohva ja saarekepentteri, jonka kansiluukut taittuvat näppärästi auki työtasoiksi. Poikittainen peräsohva on pituussuunnassa säädettävä ja sen selkänoja taittuu alas levittäen sohvan aurinkotasoksi.
Saarekepentteristä huolimatta avotila tuntuu erityisen väljältä ja leveältä. Salaisuus on sivukansien puuttumisessa, minkä ansiosta veneen koko 3,5 metrin leveys on käytettävissä.
Keulaan kuljetaan paapuurin laidalta avautuvan tuulilasin läpi. Keulaan on kaksi vaihtoehtoa, syvennetty istumakaukalo tai korotettu aurinkotaso. Valinnalla on luonnollisesti vaikutusta myös kannen alle jäävään kajuuttaan, muttei niin paljon kuin ehkä etukäteen voisi kuvitella.
Kajuutan vaihtoehdot ovat kolmiovuoteeksi pedattavissa oleva V-sohva tai saksivuode. Vuoteen lisäksi kajuutassa on erillinen, suihkulla varustettu toiletti.
Coupe-version lisät on sivuikkunat ja lasinen takaseinä, joka on jaettu nelään liukuelementtiin. Lohkot voi niputtaa kumpaan reunaan tahansa, joten takaseinä aukeaa laajasta ja siten kuin tilanteeseen sopii.
Coupessa on paapuurin laidalla kunnon pentteri, joka on varustettu muun muassa täyskorkealla jääkaappi-pakastinyhdistelmällä. Sivukansien puuttuminen tuntuu Coupenkin avotilasta kansisalongiksi muuttuneessa oleskelutilassa hämmästyttävänä avaruutena. Kattoluukkua jää Coupessa kuitenkin kaipaamaan enemmän kuin HT:ssa.
Perästä löytyy vielä yksi Neon valtti, nimittäin hydraulinen uimataso, jollaisia ei muissa perämoottoriveneissä ole vielä näkynyt. Neossa lisävarusteuimataso kiertää perämoottorit yhtenäisesti ulko- eli takakautta ja nousee ja laskee hissimäisesti pystysuoraa liikerataa.
Molempien katollisten Neo-mallien vakiovarustukseen kuuluu katolle sijoitetut 1,2 kilowatin aurinkopaneelit virrantuoton optimoivalla lataussäätimellä. HT:n hinta tehtaalla ilman veroja ja moottoreita on tarkalleen 155 607 eurosta.
Suomen maahantuojaa Greenlinella ei tällä haavaa ole, mutta sen verran hyvä vauhti konkurssin jälkeen venäläisomistukseen siirtyneellä Greenlinella näyttäisi uusien mallien perusteella olevan päällä, ettei olisi ihme vaikka sellainen löytyisi.
HT:n Suomi-hintaa voi hahmottaa ynnäämällä lähtöhintaan 40 000 euroa veroja, 50 000 euroa koneita, 30 000 euroa lisävarusteita ja 15 000 eurolla rahtia. Silloin ollaankin jo kiusallisen lähellä 300 000 euroa. Coupe-version lisähinta HT-versioon nähden on 14 700 euroa.