Regalin uusi LS4 C on klassisen tyylikäs daycruiseri. Regal kuuluu jenkkimerkkien ylempään keskiluokkaan, yhdessä esimerkiksi Sea Rayn kanssa. Se tarkoittaa tyylikästä toteutusta, laadukasta keinonahkaverhoilua ja huoliteltuja yksityiskohtia. Kaikki on toki toteutettu etenkin kotimarkkinoiden mieltymykset mielessä.
Vientiponnisteluja jarruttaa parhaillaan myös presidentti Trumpin toimista aiheutunut "lahja", EU:n jenkkiveneille lätkäisemä 25 prosentin tuontitulli. Sen myötä 7,4-metrisen Regalin hinta nousisi Suomessa noin 100 000 euroon, mikä voi olla hitusen liikaa, vaikka valmistaja on tullimaksuja epäilemättä vähän kompensoinutkin.
LS4 C:ssä on mukavan oloinen avotila, jonka sohvan selkänojia pystyy kaatamaan alas, jolloin istumapaikoista muodostuu makoilupaikkoja. Kajuutassa on tuiki tavallinen V-vuode ja omituinen toiletti. Toilettiin on avotilasta oma ovi kajuutan liukuoven vieressä, muttei takaseinää. Omasta sisäänkäynnistä huolimatta wc ei siis ole täysin erillään kajuutasta. On aika vaikea ymmärtää mitä ratkaisulla on haettu.