Katamaraani-pursien myynti on vauhdissa. Suomessakin niitä menee kaksinkertainen määrä yksirunkoisiin verrattuna. Niinpä Uivassa venenäyttelyssä oli Suomeen myyty Lagoon 40, vaikka se esiteltiin vasta kevättalvella.

Katamaraanit ylipäätään vetoavat ostajiin isoilla ja hulppeilla oleskelutiloilla, joista on mainio näkyväisyys ympäristöön. Lisäksi ne tarjoavat kallistelemattoman ja vakaan veneilykokemuksen. Niin myös Lagoon, ja se on myös sisustettu hyvällä maulla.

Lagoonilla on tapana vaihdella salongin takapuolella avotilan biminin yläpuolelle ulottuvan ohjauspisteen puolta. Tämän mallin edeltäjässä 400 S2:ssa ratti oli paapuurissa, jalkaa pienemmässä 39:ssä styyrpuurissa, 42:ssa paapuurissa, ja nyt 40:ssä ollaan jälleen styyrpuurissa.

Sinänsä on yksi lysti, kummalle puolelle sisustaja on sen sijoittanut. Code 0 on kuitenkin sen verran kookas, että ohjaamon eteen levitettynä katvealue on valtava, ja toisella halssilla se ulottuu myös suoraan eteenpäin.

Sryyranpuoleisessa ohjaamossa parempi näkyvyys on styyran halssilla, ja päinvastoin.

Lagoonin masto on kaksinumeroisissa malleissa taaempana kuin aiemmissa kolminumeroisissa. Tämä koskee myös tätä uutuutta. Näin keulaan saadaan suurempi purje, ja samalla isosta on tullut kapeampi ja korkeampi, mikä toimii paremmin ja on helpompi käsitellä.

Venettä purjeineen pystyy hallitsemaan ohjauspaikalta, mutta suurimpien keulapurjeiden skuuttivinssit sijaitsevat takana avotilan molemmilla laidoilla. Vakiofokka on itseskuuttaava, eikä ison skuuttiin ei juuri tarvitse koskea, joten myös luoviminen on vaivatonta.

Kansitila koostuu isosta salongista sekä avotilasta eli "terassista". Nämä voi käytännössä yhdistää avaamalla niiden välisen liukuoven ja -ikkunan.

Istumapaikkoja kansitiloista löytyy kaikkiaan parisenkymmentä.

Vakiona omistajan sviitti on styyran puolella ja vierastilat paarassa. Vierasrungossa on makuuhytit keulassa ja perässä, ja pesutilat sijoittuvat niiden väliin.

Vuoteiden alla sijaitsevan säilytystilan luukku on saanut kaasujousen. Nyt sen käytettävyys on uudella tasolla.

Lagoon 40:n saa omakseen Ranskassa vesille laskettuna noin 320 000 eurosta alkaen.

Avotila on viihtyisä.
Omistajan sviitin kulkuaukon salonkiin voi sulkea liukuvalla kirjahyllyllä.
Sisustuksen uusi puumateriaali on pähkinäpuuta, joka on aiempaa tummempaa.
  • Teksti ja kuvat: Timo Kuukkanen

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma