Kirkkonummen kunta haluaa kehittää Porkkalan Merikylän pienvenesatamaa. Projekti edellyttää maakauppoja satama-alueen vieressä sijaitsevan alueen omistavan Vantaan kanssa.

Vantaa on hiljattain hyväksynyt Kirkkonummen tarjouksen ostaa Porkkalaniemen kärjestä 50 hehtaarin Vetokannaksen alueen noin 0,7 miljoonalla eurolla, kirjoittaa Länsiväylä.

Tällä hetkellä Vantaan kaupunki omistaa Vetokannaksen alueen, joka rajoittuu Porkkalan venesataman. Satama vuokrattiin puolestaan vuonna 2019 yksityiselle Porkkala Marina Oy:lle 25 vuodeksi. Yhtiö ylläpitää venesatamaa ja sen ravintolaa sekä muita palveluja.

Porkkalan Merikylä on yksi Kirkkonummen tärkeimmistä matkailukohteista. Se sijaitsee keskeisellä paikalla Porkkalanniemen virkistyskäytön ja matkailuelinkeinon kannalta.

Merikylä toimii vesillä liikkuvien palvelukeskuksena ja palvelee myös Porkkalan ulkoilu- ja virkistysalueen vierailijoita sekä Porkkalan kesäasukkaita. Porkkalan Merikylän lähistöllä on merkittyjä ulkoilualueita.

Liian pieni alue

Porkkala Marinan mukaan venesataman kehittämisen esteenä on alueen pieni koko. Noin neljän hehtaarin kokoinen tontti sijaitsee ahtaan yksityistien päässä ja autojen pysäköintipaikkoja on niukasti. Vetokannaksen alueen ostaminen mahdollistaisi paremmat pysäköintimahdollisuudet sekä liikenneyhteydet satamaan.

Porkkala Marina yritti aiemmin saada rakennuslupaa uudelle noin 500 neliön sauna-, kokous- ja majoitusrakennukselle. Kunta myönsi poikkeusluvan, mutta siitä valitettiin ja hallinto-oikeus kumosi luvan viime joulukuussa.

​​Vantaan kaupungin omistaman Vetokannaksen maakauppa vaatii Kirkkonummella vielä valtuuston päätöksen. Tarkoitukseen ei ole varattu määrärahaa.

www.kirkkonummi.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Kirkkonummi

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy