Konungsskär ja kävelysillan päässä oleva Birsskär muodostavat mukavan ja hyvien yhteyksien päässä olevan luonnonsatamakohteen.

Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvat Konungsskär ja Birsskär sijaitsevat hieman yli kolme meripeninkulmaa Korpoströmistä etelään. Saarilta löytyy useita hyviä rantautumispaikkoja sekä omatoimista retkeilyä tukevat peruspalvelut.

Konungsskärille voi ankkuroitua voi etelärantaankin, mutta me valitsimme lännen puoleiset kalliot, sillä sää oli tyyni eikä lännestä luvattu tuulta seuraavina päivinäkään. Ankkurointiin tulee varata riittävästi köyttä, sillä veneen perän kohdalla syvyyttä on jo kymmenisen metriä.

Vastaanottokomitea saattaa koostua lampaista, jotka viihtyvät isännän elkein kallioiden huipulla patsastellen. Komeilla kallioilla kannattaa käydä itsekin kiipeilemässä ja kiertää pieni luontopolku. Lapset löytävät saarelta upeita uima- ja hyppypaikkoja.

Konungsakärilla on telttailualue sekä autiotupa, jonka punkkia voi käyttää tilapäiseen majoittumiseen. Tuvassa on vieraillut aikanaan jopa marsalkka Mannerheim. Autiotuvassa on pienimuotoinen saaren asutuksesta ja paikalla sijainneen kalastajatilan historiasta kertova näyttely. Autiotuvan lisäksi Konungsskärilta löytyy käymälä sekä grillipaikka, josta voi ihailla auringonlaskua.

Konungsskärin ja Birsskärin välillä on kapea kävelysilta. Se ylittää matalan lahden, jossa näkyy runsaasti kaloja. Tähän lahteen pääsee rantautumaan kanooteilla ja pienillä jollilla. Lahden rannalla on jäljellä jäänteet kalastajan laiturista ja niityllä merkit kasvimaasta. Etsivä saattaa löytää villivalkosipulia.

Birsskär on Konungsskäria suurempia ja metsäisempi saari. Birsskärin parhaimmat rantautumispaikat ovat pohjoisrannalla, josta löytyy myös joitakin kiinnitysrenkaita. Pitkät keulaköydet ja omat kalliokiilat ovat kuitenkin hyvä olla varalla. Veden syvyys riittää purjeveneillekin.

Rantautumispaikan läheisyydestä löytyy tulentekopaikka, muut palvelut ovat Konungsskärin puolella. Jätehuoltoa saarilla ei ole, joten roskat tulee ehdottomasti huolehtia itse pois saarilta.

Lampaat viihtyvät Konungsskärin kallioilla.
Autiotuvan näyttely kertoo Konungsskärin historian.
Konungsskärilta ja Birsskärilta löytyy yhteensä kolme hyvää satamapoukamaa. Niiden lisäksi myös pohjoispuolen Västra Tvigölplanilla on suojaisa luonnonsatamalahti.
Konungsskärin autiotupaan tarjoaa levähdyspaikan tai tarvittaessa tilapäisen majoituspaikan. Puiden latvojen takaa pilkottavat mastot paljastavat pienen matkan päässä olevan läntisten kallioiden satamapaikan sijainnin.
Konungsskärin ja Birsskärin välisen kapean lahden yli kulkee kapea kävelysilta.
Konungskärin komeilta kallioilta avautuu hieno näköala.
  • Teksti: Mikko Korpela
  • Kuvat ja videot: Mikko Korpela

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy