Rödjanissa kiinnitytään poijuun ja rantaviivaa mukailevaan laituriin tai laiturin lisänä oleviin kalliolenkkeihin ankkuroitumalla. Rantavajan yhteydessä oleva pistolaituri on varattu lähinnä huolto- ja yhteysveneille.
Rödjan kuuluu niihin paikkoihin, jossa sielu lepää ja aika pysähtyy. Satama muodostuu entisen kalastajatilan rakennuksista. Päärakennuksessa toimii nykyisin luontotupa.
Pihapiiristä starttaa parin kilometrin mittainen ja melko haastavasti kuljettava luontopolku. Tarpominen kannattaa, sillä polku vie halki laidunniittyjen, kallioiden ja metsien, joita on muovannut ainakin neljä jääkautta. Polun varrella vastaan tulee myös näköalatorni sekä vilvoittavan pulahdusmahdollisuuden suova sisäjärvi. Kesäajan niityillä laiduntaa lampaita.
Ulkoilun jälkeen on tarjolla tunnelmallisen hirsisaunan makoisat löylyt. Sen terassilta johtaa polku kapeaan kalliosolaan, jonka päässä avautuu hiekkaranta, jolle mahtuu yksi ihminen kerrallaan. Sauna ja luonnon kylpy Rödjanilla on aivan fantastinen kokemus.
Sopivana päivä paikalle sattuessa Rödjanista saattaa saada myös tuoretta savukalaa. Omia eväitä voi valmistaa veneen pentterin lisäksi myös keittokatoksessa. Savukalaa ja saunavuoroja voi tiedustella tilaa hoitavalta Micke Röbergiltä (puh. 0440 496 741).