Inkoon vierassatamaan on asennettu uusi laituri, jossa on 12 uutta vieraspaikkaa.

Inkoon satamaan on rakennettu kaudelle 2021 maalaiturin jatkeeksi uusi 30 metriä pitkä kelluva laituri. Laituriin kiinnitytään leveisiin kävelyaisoihin tai toisen sivun päädyssä olevaan kylkikiinnityspaikkaan. Uusia vieraspaikkoja on kaikkiaan 12, mikä nostaa Inkoon venesataman  vieraspaikkojen määrän noin 35:een.

Inkoo vierassatama sijaitsee maalaiturin kummallakin puolella, aivan kirkonkylän keskustassa sen kaikkien palveluiden äärellä. Sataman välittömässä läheisyydessä on muun muassa ravintoloita ja kahviloita, pankki, apteekki, terveyskeskus, kirjasto, kauppa, alko ja muita liikkeitä.

Polttoaineita saa sataman automaattiasemalta, joka palvelee myös tieliikennettä, mikä näkyy yleensä meriasemia edullisempina polttoainehintoina.

Satamaan johtavan väylän syvyys on 1,9 metriä, mutta ensi talven aikana väylä ruopataan 2,4 metriin. Ensi kesänä Inkoon satamaan suunnitellaan laajennusta, jonka tuo satamaa parisataa uutta venepaikkaa ja nostaa sataman venepaikkojen kokonaismäärän noin 850:een.

www.inkoo.fi/matkailu/inkoon_vierassatama

 

  • Teksti: Aki Lehtinen
  • Kuva: Inkoon vierassatama

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku