Vapaaehtoiset ja asiantuntijat yhdistivät voimansa Saaristomeren kansallispuiston alueella, josta kerättiin kolmen päivän aikana yli 750 kiloa roskaa. Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF järjestivät talkoot osana laajempaa hanketta, jonka tavoitteena on tehostaa meriluonnon suojelua ja edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä Suomen rannikko- ja merialueilla.

Saaristomeren kansallispuistossa siivottiin elokuussa kolmena päivänä suojellun ulkosaariston luotoja ja saaria Skärirosenissa, Trunsön liikkumisrajoitusalueella. Mukana oli Metsähallituksen ja WWF:n viiden asiantuntijan lisäksi yhdeksän talkoolaista.  

Kyseisillä luodoilla on liikkumisrajoitus, eli luvatta niillä ei saa kulkea. Tästä huolimatta poukamiin ja kivikkoihin on ajautunut kasapäin roskaa, pääosin muovista. Vapaaehtoiset keräsivät, lajittelivat ja pakkasivat jätteet poiskuljetusta varten. Yhteensä kahdeltakymmeneltä luodolta kerättiin säkkeihin 750 kiloa poisvietävää roskaa, josta 32 kiloa oli ongelmajätettä.  

– Runsauden lisäksi yllättävintä roskasaaliissa oli ehjien hehkulamppujen sekä oikean jalan kenkien määrä. Oikean jalan kenkiä löytyi moninkertaisesti vasemman jalan kenkiin nähden!, kertoo reissun kipparina toiminut luonnonsuojelun erityisasiantuntija Maiju Lanki Metsähallituksen Luontopalveluista.  

Merenkulun ja kertakäyttökulttuurin jäljet näkyvät roskasaaliissa  

Valtaosa siivotusta jätteestä on muovia, joka hajoaa auringon säteilyn ja mekaanisen kulutuksen vaikutuksesta mikromuoviksi. Lopulta se rikastuu ravintoketjussa ja päätyy lopulta ihmisenkin elimistöön aiheuttaen erilaisia terveysongelmia.  

– Rantaroskien poistamisella voidaan tehokkaasti vähentää mereen päätyvän mikromuovin määrää ja siten pysyvästi vähentää meren roskaantumista. Mikromuovien poistaminen vedestä on paljon työläämpää, epävarmempaa ja vaatii enemmän tekniikkaa. Rantaroskien poistamisella voidaan siis niin sanotusti hoitaa sairautta, ei pelkästään oireita, Lanki kertoo.   

Roskien lajittelun perusteella kerätyt jätteet ovat päätyneet mereen ammattiliikenteestä ja kalastuksesta, mutta myös virkistyskäytöstä.      

– Muovi on tehty kestämään, löysimme 1970-luvulta peräisin olevia muoviroskia, vaikka valtaosa olikin uudempaa. Vaikka pakkausmateriaaleista saattoi lukea vieraskielisiä tekstejä, paljon mukana oli myös kotoperäistä jätettä, Lanki kertoo.   

Vapaaehtoisuus tarjosi luontokokemuksia ja hyödyllistä tekemistä  

Vaikka Luontopalvelujen työntekijät ovat suorittaneet roskienkeruuta Itämerellä aiemminkin, tällä kertaa erityistä oli mukana ollut iso vapaaehtoisryhmä, joka mahdollisti laajemman alueen läpikäynnin. Vapaaehtoisissa oli mukana ympäristöstä kiinnostuneita ihmisiä, joilta ei vaadittu tiettyä ammatillista taustaa.  

– Osasin odottaa kaunista saaristoa, mukavia leiriläisiä ja vetäjiä sekä paljon mielekästä puuhaa, ja odotukset toteutuivat moninkertaisesti! Parasta oli se, että pääsi yhdistämään hyödyllisen tekemisen mielettömiin luontokokemuksiin. Rannoilta löytyneen roskan määrä ei tainnut yllättää meistä ketään, mutta kyllä sen näkeminen silti harmitti. Työtä olisi voinut ja halunnut tehdä paljon enemmänkin, kertaa kokemuksiaan vapaaehtoisena mukana ollut Hanna-Mari Kuivalainen.  

Roskatalkoot toteutettiin osana Biodiversea LIFE IP -hanketta, jonka tavoitteena on tehostaa meriluonnon suojelua ja edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä Suomen meri- ja rannikkoalueilla. Hankkeen toinen vapaaehtoisvoimin toteutettava talkooleiri järjestetään ensi kesänä Itäisellä Suomenlahdella.   

Biodiversea LIFE-IP – meriluonnon puolesta | Metsähallitus (metsa.fi) 

  • Teksti: Metsähallitus
  • Kuva: Metsähallitus / Tytti Turkia

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy