”Naantalin Venemessut kasvaa ja kehittyy, joten Vanhankaupungin vierasvenesatama täyttyy perjantaina messuveneistä. Messujen valmistelussa tunnelma on ollut äärimmäisen positiivinen ja venealan yritykset ovat mukana luottavaisin mielin”, sanoo messupäällikkö Jani Ollikainen.

Messuilla on esillä yli sata uutta venettä ja toistakymmentä käytettyä. Ollikaisen mukaan kaikki näyttelyveneiden paikat Naantalin vierasvenesatamassa on varattu. Veneiden lisäksi tapahtumassa on mukana laaja kattaus veneilytarvikkeita, -palveluita sekä merenkulkuun, vapaa-aikaan ja matkailuun liittyviä tuotteita ja toimijoita.

”Tapahtumana Naantalin Venemessut on poikkeuksellinen, sillä näyttelyalueena Naantalin Vanhankaupungin satama on varmasti Suomen kaunein”, Ollikainen toteaa.

Perinteinen palkinto

Naantalin Venemessut avattiin perjantaina klo 13, ja Saaristomeren veneilykauden avajaistapahtuma jatkuu sunnuntai-iltaan asti. Perjantain ohjelmaan kuuluu myös perinteisen Saaristomeripalkinnon jako.

Saaristomeripalkinto on vuosittain Naantalin Venemessujen yhteydessä jaettava tunnustus toimijalle, joka on merkittävästi edistänyt Saaristomeren olosuhteita – erityisesti veneilyn, matkailun tai ympäristönsuojelun saralla. Aiempiin palkinnonsaajiin kuuluvat muun muassa Saaristomeren kansallispuisto, venevuokrauspalvelu Skipperi sekä Saariston Satamat -Facebook-ryhmä.

Naantalissa esitellään perjantaina myös Haaga-Helian kolmivuotinen co-research-tutkimushanke, jonka tavoitteena on vahvistaa suomalaisen veneteollisuuden ja vesistömatkailun kansainvälistä kilpailukykyä, edistää innovaatioita sekä lisätä kestävyyttä. Saaristomeri on yksi hankkeen keskeisistä kohdealueista. Hanketta hallinnoi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, ja sen rahoittajana toimii Business Finland.

Mukana messuilla on lähes 30 Venealan Keskusliitto Finnboatin jäsenyritystä sekä matkailun alueorganisaatio Visit Lahti Lakeland ja Kultaranta Resort Naantalista.

Maailmankaupan kuohut painavat myös venealaa

Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo vuoden alkaneen myönteisesti, mutta maailmankaupan epävarmuus on tehnyt kuluttajista varovaisia. Tammi–huhtikuussa Suomessa rekisteröitiin 293 uutta moottorivenettä, kun vuotta aiemmin luku oli 328. Rekisteröintivelvoite koskee vähintään 5,5 metrin pituisia tai yli 15 kW:n moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja.

Finnboatin jäsenyritykset suhtautuvat tilanteeseen silti luottavaisesti: 77 prosenttia arvioi henkilöstömääränsä pysyvän ennallaan ja yhdeksän prosenttia uskoo sen kasvavan. Myynti on kasvanut 35 prosentilla yrityksistä, kun taas 24 prosenttia raportoi laskua.

Käytettyjen veneiden kauppa käy vilkkaasti, vaikka uusien veneiden rekisteröinnit ovat laskussa. Vuonna 2024 uuden omistajan sai Traficomin mukaan 23 506 käytettyä venettä, kun taas uusia rekisteröitiin 2 631. Kuluvan vuoden käytettyjen veneiden rekisteröintitilastot julkaistaan vasta myöhemmin.

Laadukkaisiin purje- ja moottoriveneisiin erikoistunut Blue Ocean kertoo venemyynnin olevan huomattavasti vilkkaampaa kuin viime vuonna. Moottoriveneiden myynti on jo toukokuun puoliväliin mennessä ylittänyt koko vuoden 2024 lukemat. Yhteensä suuria veneitä on myyty 51, kun viime vuoden koko saldoksi jäi 67. Erityistä on kotimaan kaupan piristyminen: kun aiemmin 20 prosenttia käytetyistä veneistä myytiin Suomeen, nyt osuus on noussut 40 prosenttiin.

Yamaha Motor Finlandin Marinen tuotepäällikkö Andre Dahlmanin mukaan venekaupassa näkyy jo elpymisen merkkejä, vaikka moottoriveneiden rekisteröinnit ovat edelleen hieman alemmalla tasolla kuin vuosi sitten. Hänen mukaansa alkuvuoden aikana alueelliset erot myynnissä ovat olleet poikkeuksellisen suuria.

– Kokoluokat ovat pienempiä kuin yleensä. Bowriderit ovat edelleen suosittuja, alumiiniveneet kysytyimpiä, ja eniten liikkuu 4,5–6 metrin pienveneitä, Dahlman kertoo.

Myös Yamahan jälleenmyyjät kertovat käytettyjen veneiden kysynnän olevan hyvällä tasolla. Dahlmanin mukaan kuluttajat tekevät nykyisessä taloustilanteessa enemmän kompromisseja ja valitsevat usein vanhemman veneen, joka voidaan vaihtaa uudempaan tarpeiden tarkennuttua.

Naantalin Venemessuilla on esillä laaja kattaus Yamahan perämoottoriveneitä eri valmistajilta. Lisäksi messuilla pääsee kokeilemaan Torqeedon sähkömoottoreilla varustettuja YAM-kumiveneitä sekä Yamahan vesijettejä.

"Jos Naantalin jäätelökioskilla ei ole jonoa, ei ole meilläkään"

Naantalin vierasvenesatamassa toimivan Nautionen Jarmo Tiaisen mukaan saaristossa välttämätön yhteysvenekauppa käy edelleen normaalisti, mutta isompien matkaveneiden myynti laahaa viime vuoden jäljessä.

”Jos mökki on saaressa, niin yhteysvene on välttämätön hankinta. Sitä kauppaa on tehty hyvin, mutta matkavenepuolella asiakkaat jäävät pohtimaan ratkaisuja. Juuri nyt merkittävä tekijä on se, että vaikka kevät alkoi äärimmäisen aikaisin, niin kesä ei ole alkanut vieläkään. Jos Naantalin jäätelökioskilla ei ole jonoa, niin ei ole meilläkään”, Tiainen toteaa.

Hänen mukaansa epävarma ilmapiiri näkyy kuluttajien harkinnassa. Positiivista on kuitenkin se, että etätyö veneestä yleistyy ja tekee matkaveneestä monelle sekä työ- että vapaa-ajan välineen.

Rymättylän Ajolanrannan telakan Antti Saarisalo puolestaan kertoo, että huolto- ja korjauspalveluiden kysyntä on pysynyt tasaisena, eikä pieni talouden heilahtelu näy telakkatyössä. Varhainen kevät mahdollisti veneilykauden aloituksen totuttua aiemmin.

Naantalin Venemessut ovat avoinna perjantaina 23.5. klo 13–20, lauantaina klo 10–18 ja sunnuntaina klo 10–17.

www.naantalinvenemessut.fi