Vaikka näkkien kiinnittyminen alkaa kiihkeimmin vasta veden lämpötilan noustessa yli 18 asteen, myrkyttömän veneenpohjan pitämiseksi tiptop-kunnossa kannattaa harjapesussa käydä jo aiemmin. Brush'n Go -pesupalvelu avasi toimintakautensa kesäkuun puolivälissä ja suosittelee lämpimän veden aikaan pesuväliksi noin kuukautta.
Kyse ei ole vain näkin poistosta, vaan pohjan puhtaana pitämisestä ylipäänsä. Levä, lima ja muu lika hidastavat veneen kulkua ja lisäävät polttoaineen kulutusta. Lisäksi näkki tarttuu innokkaammin likaiseen pohjaan kuin sellaiseen, jossa myrkytön pinta on puhdas ja liukas. Pohja myös luonnollisesti puhdistuu huolellisemmin ja vähemmällä vaivalla usein pestessä, oli pesutapa sitten mikä tahansa.
Toistuvaan pesuun Brush'n Go kannustaa tarjoamalla yksittäisten pesujen lisäksi kausikortteja. Veneen koosta riippuen alkaen 154,90 euron kortilla voi pesettää sen niin monta kertaa kuin haluaa ja ennättää. Kortti on venekohtainen ja sitä käytetään mobiililaitteelle lähetettävällä koodilla. Sen avulla varataan pesuaika (noin 15 minuuttia) halutulta pesupaikalta.
Tarkemmat ohjeet pesujen soveltuvuudesta eri venetyypeille ja niiden materiaaleille sekä pesupaikalla toimimisesta löytyvät yrityksen nettisivuilta boatwash.fi. Siellä on myös kartta, joka osoittaa tällä hetkellä toiminnassa olevat pesupisteet. Niitä on lähes 60 rannikolla Kotkasta Vaasaan asti. Sisävesille toiminta ei vielä ole laajentunut. Pääkaupunkiseudun itäpuolen veneilijöitä ilahduttaa se, että heinäkuun ensimmäisellä viikolla on Herttoniemenrantaan tulossa uusi, jopa yli 10-metrisille veneille sopiva kiinteä pesulaitos, joka kerää irtojäämät ympäristövastuullisesti suojapussiin.
Uusi ja etenkin matkaveneilijöitä miellyttävä asia on se, että toukokuusta alkaen Brush'n Go -pesupisteiden sijainnit ovat olleet näkyvissä myös navigointisovellus Sailmatessä. Sovellus on ladattavissa kaikille mobiililaitteille, ja se käyttää pohjanaan tuttua kotimaista Liikenneviraston merikarttaa. Ilmaisessa versiossa voi seurata veneensä kulkua, tallentaa kartalle omia kohteita, avata satamien sekä nyt myös Brush'n Go -pesupaikkojen yhteystietoja. Niiden logot näkyvät kartalla ja klikkaamalla löytyvät koordinaatit ja puhelinnumerot sekä linkit suoraan kunkin pesurin varauskalenteriin.
Maksullinen Sailmate Premium (19,99 euroa / vuosi) sisältää käytännössä kaikki navigointiohjelmiston toiminnot mukaan lukien reittisuunnittelupalvelun.
Yhdessä Pidä Saaristo Siistinä Ry:n kanssa Brush'n Go on avannut levätilannetta eri puolilla rannikkoa kartoittavan Eliövahti-palvelun. Kahdeksaan satamaan Porvoosta Kustaviin on sijoitettu indikaattorilevyjä, joista tarkastellaan säännöllisesti levän ja muun eliöstön kiinnittymistä kauden edetessä. Tilanteesta kerrotaan uutiskirjeessä, jonka voi tilata myös rekisteröitymättä palveluun. Ensimmäiset tarkistukset on tehty juuri ennen juhannusta, ja niissä näkyi jo voimakasta leväkasvustoa Inkoon, Espoon ja Kasnäsin pisteissä; ei kuitenkaan vielä havaintoja näkeistä. Kasvustoa oli eniten lähellä mannerta sijaitsevissa satamissa, joihin on kevään ja alkukesän aikana valunut eniten ravinnerikkaita hulevesiä maista.