F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö taisteli itsensä F1-veneiden Kiinan GP:ssa kuudenneksi, kun tallin toinen suomalaiskuljettaja Filip Roms joutui keskeyttämään. Kilpailun voittoon ajoi MM-pistejohdossa ajava yhdysvaltalaiskuljettaja Shaun Torrente.

F1-veneiden kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu Kiinan Xiamenissa päättyi yhdysvaltalaisjuhliin, kun sarjan hallitseva mestari ja MM-pisteissä kärkipaikkaa hallussaan pitävä Shaun Torrente ajoi toiseksi viimeisen MM-osakilpailun voittoon.

- Taistellen pisteille. Meillä ei tänään moottorissa kulku riittänyt, ei se potkinut oikein mihinkään. Joku sähkövika todennäköisesti. Alakierroksilla ei ollut voimaa lainkaan, ylärekisterissä kulku oli parempaa. Vauhtini kuoli kurveissa, joten siihen nähden kuudes sija oli meiltä ihan hyvä tulos, Seliö totesi kilpailun jälkeen.

Potkuririkon takia aika-ajon viimeisestä osiosta pudonnut Sharjah Teamin Sami Seliö nousi kisan edetessä ruudusta yksitoista kuudenneksi. Kauden toiset MM-pisteet tulivat hyvään saumaan.

Suomalaiskuljettaja oli hyvässä vauhdissa jo kilpailun aika-ajossa, kunnes epäonni astui kuvaan mukaan.

- Moottorin potkuri osui vedessä johonkin ja sen lavat hajosivat. Sen takia jouduin ajamaan varikolle ja jakson alussa ajamani aika ei riittänyt aika-ajon viimeiseen osioon. Mutta oli hyvä että päästiin kaiken koetun jälkeen maaliin ja pisteille, Seliö muistutti.

Sharjah Teamin Filip Romsin kohtalona oli keskeytys kierroksella 20.

- Kaasu hirtti kiinni. Ajoin kertaalleen varikolle, mutta vikaa ei saatu täysin korjattua ja vauhtia ei edelleenkään ollut. En pystynyt painamaan kaasua kokonaan pohjaan, joten tulin pois radalta. Kisa lähti hyvin käyntiin. Sain ajaa kunnolla kilpaa ja nousin siinä alussa jo MM-pisteille, mutta sitten kaasu hirtti kiinni ja kisa oli sitten siinä. Ei voi mitään, Roms harmitteli.

Sharjah Teamin F4-S -luokan kuljettaja Arabiemiraattien Manea Al Marzooq ajoi tänään Kiinassa viidenneksi. Viikonlopun yhteistuloksissa Al Marzooq jakoi tasapistein luokan neljännen sijan.

Kiinan Xiamenin huippunopealla radalla ajettiin viikonloppuna poikkeukselliseti kaksi MM-osakilpailua marraskuulta peruuntuneen Intian GP:n takia.

F1-veneiden MM-sarja jatkuu joulukuussa Arabiemiraateissa. Kauden viimeinen MM-osakilpailu ajetaan 18.-21. joulukuuta suomalaistiimin päätukijan kotivesillä Sharjahissa.

- Saamme veneemme Sharjahiin jo ennen kilpailua, joten pääsemme testaamaan ja valmistautumaan kauden finaaliin hyvin. Saamme Sharjahiin Yhdysvalloista myös moottorimme uusimmat kehitysversiot, joten asiat finaalia varten ovat todella hyvin, Seliö iloitsi.

Tuloksia: F1-veneet, Kiinan GP, Kiina:

1. Shaun Torrente (USA) Team Maverick 31 kierrosta
2. Philippe Chiappe (FRA) CTIC F1 Shenzen China + 0,91
3. Jonas Andersson (SWE) Team Sweden + 2,75
....
6. Sami Seliö (FIN) Sharjah Team + 1 kierros
Filip Roms (FIN) Sharjah Team - keskeytys kierros 20

MM-pistetilanne 5/6 osakilpailua:

1. Shaun Torrente (USA) 64
2. Jonas Andersson (SWE) 59
3. Marit Stromöy (NOR) 37
...
12. Sami Seliö (FIN) 6
17. Filip Roms (FIN) 0

Sharjah Team driver Filip Roms #12.
Sharjah Team F4-S driver Manea Al Marzooq #29.
  • Teksti: Ulf Sundström
  • Kuvat: F1H2O

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy