Suomalaisomisteisen Red Devil SMC F1 Teamin Sami Seliön epäonni jatkui F1-veneiden kauden toisessa MM-osakilpailussa Kiinan Shanghaissa. Yhdeksännestä lähtöruudusta hienosti neljänneksi nousseen Seliön vahva ajo päättyi neljä kierrosta ennen maalia tapahtuneeseen ympäriajoon.
Seliön veneen rikkoutunut keulapiikki nappasi aaltoon kiinni poijulle käännyttäessä, ja vene lensi rajusti ympäri jääden pohja ylöspäin kellumaan. Seliö ei loukkaantunut, vaikka tilanne oli vaarallinen.
Seliön mukaan veneen turvatyyny ei lauennut odotetusti, ja tapahtuman syytä tutkitaan kilpailun viranomaisten toimesta. Myös turvavöiden lukitus jumittui, ja kuljettaja pääsi irrottautumaan vasta usean yrityksen jälkeen.
Ei paniikkia
– Kun happi alkaa loppua ja olet veden alla jumissa, siinä ehtii jo toivoa, että sukeltajat tulevat pian. Onneksi minulla on kokemusta tällaisista tilanteista ja en panikoinut. Sain itseni lopulta irti ja pääsin nousemaan veden pinnalle, Seliö kuvaili kisan jälkeen.
Vene vaurioitui vain lievästi, ja sen keulapiikki ja moottorisuojus uusitaan ennen ensi viikonlopun osakilpailua Kiinan Zhengzhoussa.
– Keulapiikki ja moottorin suojakoppa pitää uusia, ei muuta. Meille tulee jo huomenna uusia osia ensi viikonlopun kisaa varten, ja uskomme, että niiden avulla uuden veneemme suorituskyky yhä kohenee, Seliö kertoi.
Seliön tiimikaveri, hollantilainen Ferdinand Zandbergen, sijoittui kilpailussa kymmenenneksi. Osakilpailun voiton vei MM-sarjan kärkinimi, Ruotsin Jonas Andersson. Kisan toinen suomalaiskuljettaja, Alec Weckström, sijoittui kilpailussa viidenneksi.