Bellanrannan maa-alueiden omistaja ja Bella Lake Resortin idean isä, Bella-Veneet Oy:n perustaja Raimo Sonninen iloitsee voidessaan täydentää aluetta majoituksella.

– Kallaveden rannalla oleva luonnonkaunis alue on innoittanut minua rakentamaan ainutlaatuisen matkailukohteen Bella-Veneet Oy:n entiselle teollisuusalueelle. Bellanranta tukee hyvin Kuopion strategisia tavoitteita edistää alueen matkailullista vetovoimaa, Sonninen kertoo.

Rantasviittien rakennuttaja on Bella Resort Oy, jonka osakkaat ovat Sonninen ja yrittäjä Tatu Naamanka.

Rakentaminen käynnistyy kevään aikana

Rantasviitit rakennetaan ns. paritaloiksi, joissa huoneistojen yhdistäminen mahdollistaa erilaisten majoitustarpeiden huomioimisen. Huoneistoissa on makuuhuoneen ja keittiösyvennyksen lisäksi työskentelytila. Isoimmissa huoneistoissa on myös oma sauna järvinäköalalla.

Rantasviittejä varten Kallaveden rantaviivaa on täydennetty lisämaalla viime syksyn aikana ja sviittien rakentamisen on tarkoitus käynnistyä kevään aikana.

Alueen ympäristö maisemoidaan taidepuistoksi, jonka keskeisin elementti on kuvanveistäjä Pekka Jylhän suunnittelema näyttävä Joutsen-taideteos.

Myös veneellä perille

Bella Lake Resort on keskeinen toimija Kuopion Järvimatkailukeskus -hankkeessa, joka käynnistyy kevään 2023 aikana.

Rantasviittiin majoittujille Bellanrannan alue tarjoaa kävelyetäisyydellä monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan, harrastamiseen ja vapaa-ajan viettoon.

Parin sadan metrin päässä majoituksista sijaitsevat Matkailukeskus Saanan ravintola, sauna ja spa. Saanan rannassa on vierassatama, joten Bellanrantaan pääsee myös omalla veneellä. Vierassataman vieressä on automaattiasema veneilijöille.

Kävelyetäisyydellä sijaitsevat myös kuntosali ja trampoliiniareena, padelin sisä- ja ulkokentät, sähkökäyttöiset kartingautot, moderni citygolf sekä petankkikentät. Kiinnostavia vierailukohteita ovat myös Euroopan vanhin tislaamo sekä alueen pienpanimot. Läheinen Pölhön saari on kiinnostava retkikohde kaikkina vuodenaikoina. Kesällä sinne voi patikoinnin lisäksi suunnistaa vuokraveneillä tai SUP-laudoilla ja talvella hiihtäen tai potkukelkkaillen.

www.bellanranta.com