Kansainvälisen merenkulkujärjestön (International Maritime Organization, IMO) meriympäristön suojelukomitea (Marine Environment Protection Committee, MEPC) kokoontui Lontoossa 14.–17.10.2025. Komitean ylimääräisessä istunnossa oli tarkoitus hyväksyä lopullisesti maailmanlaajuisesti velvoittava sääntelypaketti meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. 

Hyväksyntä kuitenkin lykkääntyy komitean päätöksellä ainakin vuodella. Lykkäämisen puolesta äänesti 57 IMO:n jäsenvaltiota. Lykkäämistä vastaan äänesti 49 jäsenvaltiota, Suomi mukaan lukien. Äänestämästä pidättäytyi 21 jäsenvaltiota. 

Yhdessä sovitun EU-linjan mukaan Suomi kannatti maailmanlaajuisesta sääntelystä sopimista tässä istunnossa. Suomi katsoo, että maailmanlaajuinen päästövähennystoimi olisi tasannut sekä kansainvälisen merenkulun päästösääntelyn epäsuhtaa että merenkulusta riippuvaisen elinkeinoelämän kilpailuympäristöä EU:n ja muun maailman välillä. Ilman maailmanlaajuisia toimia meriliikenteessä ei voida saavuttaa IMO:n asettamia päästövähennystavoitteita. 

IMO:n tavoitteena on, että meriliikenne on hiilineutraalia vuoteen 2050 mennessä tai sen tienoilla huomioiden kansalliset olosuhteet. Vuoteen 2030 mennessä alusten kasvihuonekaasupäästöjä tulee vähentää vähintään 20 % vuoteen 2008 verraten. Vuodelle 2040 asetettu välitavoite on vähentää päästöjä vähintään 70 %.

Mitä seuraavaksi?

Istunnon tulos on tappio niin meriliikenteen päästövähennystoimien kuin valtioiden välisen monenkeskisen sopimisen tulevaisuuden kannalta. Tulos jättää merenkulkualan vaille oikeudellisesti sitovaa maailmanlaajuista taloudellista ohjauskeinoa ja polttoainestandardia, jotka olisivat tärkeitä myös kestävämpien polttoaineiden ja käyttövoimien kysynnän kannalta.

IMO:ssa aiheesta käytävien neuvottelujen jatko on epävarma. Vielä ei ole selvää, millaisista lähtökohdista neuvottelut jatkuvat. Ainakin joistain sääntelyä tarkentavista ohjesäännöistä jatketaan neuvotteluja jo tällä viikolla työryhmätason kokouksessa.

www.lvm.fi