Suomen ylle on asettunut kesän ensimmäinen korkeapaine. Ennusteiden mukaan loistava keli jatkuu ainakin seuraavan viikon, joten veneet kannattaa lykätä vesille viimeistään nyt.

Tilanne on kuitenkin hieman nurinkurinen. Sen sijaan, että pohjoisessa olisi viileämpää ja etelässä lämpimämpää, tilanne on päinvastainen: tulevana viikkona Suomen suurimmista lämpötiloista nautitaan hieman yllättäen Pohjois-Suomessa. 

Pientä pilvenhattaraakin on tarjolla. Forecan mukaan kesäpäivän kumpupilvet koristavat taivasta osassa maan etelä- ja keskiosaa. Nämä ovat vain hyvän sään kumpupilviä, eikä sadetta ole näköpiirissä. 

Lämpötilat ovat kuin keskikesällä. Lähipäivien 21–24 asteet muistuttavat enemmän heinäkuisia keskikesän lukemia, kuin kesäkuun normaalisti hiukan viileämpiä lämpötiloja. 

Tuuliolosuhteet ovat sunnuntaita lukuunottamatta maltilliset koko Suomen rannikolla. Vain Perämerellä ja Merenkurkussa saatetaan kokea kovempia tuulia kuin yleisesti luvattuja 1-5 m/s hönkäyksiä. Nämä kovemmat tuulet puhaltavat puuskissa merellä. 

Veneilijöiden on kuitenkin syytä tiedostaa, että sunnuntai-iltapäivänä lämpö saattaa purkautua ukkoskuuroina maan etelä- ja keskiosassa. Kuuroihin liittyy myrskypuuskia ja paikallisesti runsaita sateita. 

www.foreca.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Pixabay

Katso myös nämä

Purjehduksista uutta voimaa nuorten arkeen –	Purjelaivaelämä kuunari Helenalla opettaa elämänhallintaa - Uutinen - Totalvene.fi

Purjehduksista uutta voimaa nuorten arkeen– Purjelaivaelämä kuunari Helenalla opettaa elämänhallintaa

Meriheimo-hanke tähtää pääkaupunkiseudulla asuvien 18–30-vuotiaiden nuorten aikuisten...

John Nurmisen Säätiö järjestää Itämeri-vaalikeskustelun  Miksi meri kärsii? - Uutinen - Totalvene.fi

John Nurmisen Säätiö järjestää Itämeri-vaalikeskustelun Miksi meri kärsii?

Viime vuoden hellekesä rikkoi ennätyksiä Itämeren levätilanteen suhteen. Sinileväkukinnat...

Hankoon kelluva pohjapesuri Paljas ja puhdas - Uutinen - Totalvene.fi

Hankoon kelluva pohjapesuriPaljas ja puhdas

Pidä Saaristo Siistinä ry on sijoittanut ensi kesänä veneilijöiden käyttöön tulevan kelluvan...

Tervasaaren Tynnyri ja Purjelaivapäivä Purjelaivat esillä Helsingissä - Uutinen - Totalvene.fi

Tervasaaren Tynnyri ja PurjelaivapäiväPurjelaivat esillä Helsingissä

Purjelaivat valtaavat heti Silakkamarkkinoiden jälkeen Helsingin Kauppatorin ja Eteläsataman...

Uusimmat

Boot 2026: Aquila 42 Coupe – Kaksi runkoa ja foili välissä - Video - Totalvene.fi

Boot 2026: Aquila 42 Coupe– Kaksi runkoa ja foili välissä

Aquila 42 Coupe on kahdella rungolla ja niiden välissä olevalla kiinteällä kantosiivellä...

Boot 2026: Lagoon 38 – Suurista toiseksi pienin - Video - Totalvene.fi

Boot 2026: Lagoon 38– Suurista toiseksi pienin

Muhkeutta minimikoossa, voisi kuvata maailman suurimman katamaraanivalmistajan uusinta ja samalla...

Suurkauppa muhimassa – Donerail teki tarjouksen MarineMaxista - Uutinen - Totalvene.fi

Suurkauppa muhimassa– Donerail teki tarjouksen MarineMaxista

Sijoitusyhtiö Donerail Group on tehnyt ostotarjouksen maailman suurimmasta satama- ja...

Sailmate ja Vertti.io yhdistyvät  – Reittisuunnitteluun uusi työkalu - Uutinen - Totalvene.fi

Sailmate ja Vertti.io yhdistyvät – Reittisuunnitteluun uusi työkalu

Sailmate ja reittisuunnittelupalvelu Vertti.io yhdistyvät, ja samalla Sailmaten verkkopohjainen...

Venemyyjän vihjeet

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Brig Navigator 700 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Brig Navigator 700

2019 33 900 €

Myydään upeassa kunnossa oleva vähän ajettu Navigator 700. Moottorina luotettava, pieniruokainen Evinrude 200 E-TEC. Talvisäilytyksessä ja juuri tehty iso Evinrude 300h-huolto.

Myyjä: Venekeskus

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Ocean Rib T 760 IPC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Ocean Rib T 760 IPC

2015 28 900 €

Tämä Rib soveltuu retkeilyyn ja seikkailuihin. Rekisteröity 10henk! Otettu käyttöön kesäksi 2017.

Myyjä: Venekeskus

Buster Super Magnum - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Super Magnum

2022 87 900 €

Todella siistikuntoinen ja hyvin pidetty Buster Super Magnum runsailla varusteilla. Veneellä ajettu 200h. Huollot suoritettu Yamahan huolto-ohjelman mukaisesti.

Myyjä: Venemaailma

Grandezza 23 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 23 DC

2007 29 900 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen liikkeeseemme tai ota yhteyttä.

Myyjä: Venekeskus

Grandezza 26CA - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 26CA

2007 39 900 €

Myydään tyylikäs ja laadukas Grandezza 26 CA, vuosimalli 2007, varustettuna luotettavalla ja taloudellisella Volvo Penta D3-190 -dieselmoottorilla.

Myyjä: Venekeskus

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Flyer 750 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Flyer 750

2006 39 900 €

Beneteau Flyer 750 vuosimalli 2006 Suzuki x 2 vuosimalli 2006 käyttötunnit 340 h

Myyjä: Venemaailma