Tapahtuma on järjestetty aikaisempina vuosina yksipäiväisenä ja se on keskittynyt vesiliikennekauden avaamiseen. Nyt tapahtumaa on haluttu laajentaa koskemaan merellisiä palveluja ja elämyksiä entistä laajemmin. 

– Merellä ja saarissa tapahtuu paljon ja tarjontaa on kulttuurista liikuntaan ja ruokaan. Helsingin merellisyyden upeus on monipuolisuudessa ja tänä vuonna halusimme kannustaa ihmisiä kokeilemaan Helsingin merellisyyden koko kattauksen, sanoo erityissuunnittelija Minttu Perttula Helsingin liikuntapalveluista.  

Tapahtumaviikonlopun järjestää Helsingin kaupunki yhteistyössä merellisten toimijoiden kanssa. 

Kiehtovia näköaloja merelle 

Suomenlinnassa esillä olevissa näyttelyissä voi tutustua muun muassa perinnelaivojen korjaamiseen, tunnettujen taiteilijoiden tulkintoihin Itämerestä sekä sotilaiden elämään merellä niin sodan kuin rauhankin aikana. Suomenlinnan Levyhallissa nähtävä Tuntematon Itämeri on moniääninen, taidelähtöinen Itämeren pelastusoperaatio, joka kokoaa monipuolisen taiteilijakaartin yhteisnäyttelyyn. Näyttelyn järjestää John Nurmisen Säätiö ja mukana ovat muun muassa Meeri Koutaniemi ja Anna Nykyri

Sotamuseon kesäkausi starttaa vauhdikkaasti käyntiin Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6. Sunnuntaista tiistaihin Sotamuseoon ja sukellusvene Vesikkoon on ilmainen sisäänpääsy ja lukuisia maksuttomia opastuksia sekä omatoimista ohjelmaa lapsiperheille. Lisäksi nyt on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä salauslaite Enigma, joka on nähtävillä ainoastaan tapahtumapäivinä 4.–6.6.  

Sunnuntaina 4.6. Suomenlinnassa voi osallistua maksuttomalle Suviretki Suomenlinnan luontoa ihaillen -retkelle. 

Saaristoon risteillen tai meloen 

Vesiliikenteen kyytiin pääsee lauantaina 3.6. edullisesti FRS Finlandin, JT-Linen ja Stromman linjoilla. 

Kaikki lapset (0–17-v.) matkustavat maksutta siipirataslaiva Vispilän kyydissä Kauppatorin ja Korkeasaaren välillä lauantaina 3.6. ja vesiteitse saapuvat lapset (0–17-v.) pääsevät tuona päivänä myös Korkeasaareen ilmaiseksi.  

Skipperi järjestää sähkövenekoeajoja Katajanokalta lauantaina klo 13–18 aina puolen tunnin välein.

OmaStadi-hanke Saaret saavutettaviksi kutsuvenepalvelun avulla käynnistyy perjantaina 2.6. Kesän 2023 aikana sähkökäyttöisellä Callboats-kutsuveneellä pääsee Laajasalon Reposalmesta Malkasaareen, Kotiluodolle ja Pohjoiselle Villaluodolle. Saariin pääsee tilaamalla kyydin Callboats-sovelluksella. Päivittäinen palveluaika on keskiviikosta sunnuntaihin klo 12–20 ja yhden reittivälin hinta on 6 € aikuisilta ja 3 € lapsilta.  

Melontakeskus Natura Viva Vuosaaressa ja melontaseura Drumsö kanotister ry Lauttasaaressa tarjoavat mahdollisuuden tutustua toimintaansa. Vuosaaressa voi esimerkiksi varata käyttöönsä maksuttoman Itämeri-plogging kajakin lauantaina 3.6. ja Lauttasaaressa tarjolla on maksuttomia melontakokeiluja sunnuntaina 4.6. 

Merellinen Helsinki -viikonlopun kaikki tapahtumat ja tarjoukset löytyvät osoitteesta Koe merellinen Helsinki 2.–4.6. - Tapahtumakalenteri

Helsingin kulttuuri ja vapaa-aika

Kaikki liikkumisesta.

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/