Helsinki aikoo käyttää tänä vuonna yhteensä miljoona euroa ilmastobudjetin ja merellisen kaupunkistrategian toimenpiteisiin. Summasta puolet kohdistetaan vesiliikenteen kehittämiseen, veneilyn olosuhteiden parantamiseen sekä saariston saavutettavuuden lisäämiseen.

Miljoonan euron kokonaispotista puolet eli 500 000 euroa kohdistuu merellisen Helsingin kehittämiseen. Tästä 200 000 euroa varataan suoraan vesiliikenneyhteyksien kehittämiseen, hankintaan ja ylläpitoon sekä siirtymään kohti päästötöntä vesiliikennettä. Kaupungin tavoitteena on kuroa umpeen vesiliikenteen ja maantieliikenteen välinen kuilu päästövähennyksissä.

Päästötön laivayhteys

Yksi keskeisistä hankkeista on päästöttömän vesireitin toteuttaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa Pihlajasaareen liikennöivän laivayhteyden sähköistämistä sekä muiden reittien palvelutason kehittämistä. Kaupunki tavoittelee sähköisen vesiliikenteen käynnistämistä Pihlajasaareen vuonna 2028, ja etsii ulkopuolista toimijaa hoitamaan liikennöintiä päästöttömällä aluksella.

– Käytännössä olemme vesiliikenteen päästövähennystoimien puolella aika paljon jäljessä maantieliikennettä. Se on asia, jota haluamme edistää. Lisäksi haluamme lisätä saariston ja rantojen saavutettavuutta kaikille käyttäjäryhmille, sanoo Helsingin merellisten hankkeiden projektinjohtaja Vili Tuomisto.

Saunoja Itä-Helsingin saarille

Merellisten hankkeiden osuudesta jäljelle jäävä 300 000 euroa suunnataan konkreettisiin parannuksiin saaristossa ja rannoilla. Näihin kuuluvat veneilyn ja muun vesillä liikkumisen olosuhteita parantavat korjaus- ja kehityshankkeet sekä merellisen palvelutarjonnan vahvistaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi uusia yleisösaunoja ja uintimahdollisuuksia, joiden on määrä parantaa saariston vetovoimaa ja saavutettavuutta.

– Budjetti ei riitä kaikkien kaupunkistrategian merellisten tavoitteiden toteuttamiseen, mutta se on hyvä alku. Toimenpiteistä on valmistelussa merellinen toimenpideohjelma, Tuomisto jatkaa. 

Uusia kesäkaudella avoinna olevia yleisösaunoja suunnitellaan Kotiluotoon, Läntiseen Neitsytsaareen ja Malkasaareen yhteistyössä Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen kanssa. Osa saunahankkeista on tarkoitus saada käyttöön jo ensi kesänä.

Ilmastobudjetin toinen puolikas kohdistuu kaupungin päästövähennystoimiin. Tämä osuus käytetään Helsingin kaupungin asunnot Oy:n kiinteistöjen sähköautojen latausinfrastruktuurin kehittämiseen, ja Hekan on tarkoitus osallistua hankkeeseen vastaavalla summalla myöhemmin.

www.hel.fi

  • Teksti ja kuva: Fredrik Eriksson

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma