Vuosaaren eteläkärjessä sijaitsevan Vuosaarenlahden pienvenesatamaa laajennetaan 450 uudella venepaikalla. Tällä hetkellä kaupungin suurimpiin lukeutuvassa satamassa on noin 680 paikkaa, ja laajennuksen jälkeen määrä nousisi yli 1100:aan. Laajennuksen jälkeenkin veneitä jäisi siis ilman kotisatamaa, ja vajauksen ennakoidaan kasvavan tulevaisuudessa Helsingin väestönkasvun myötä. 

nayttokuva 2025 09 18 kello 215827

Viitesuunnitelma Vuosaarenlahden pienvenesataman laajennuksesta. Kartassa näkyvät uudet venepaikat, aallonmurtaja sekä venehotellille varatut yritystontit. Kuva: Helsingin kaupunki

Pienvenesataman yhteyteen on kaavailtu myös uusia yritystontteja, jotka mahdollistavat venehotellin rakentamisen. Venehotelli toisi noin 400 talvisäilytyspaikkaa moottoriveneille. Lisäksi alueelle tulisi lumenkäsittelypaikka. Rakentamisen hinnaksi arvioidaan 40–45 miljoonaa euroa, josta noin 20 miljoonaa kuluisi esirakentamiseen.

Iso hanke

Laajennus toteutetaan vaiheittain. Toisessa vaiheessa rakennetaan uusi aallonmurtaja ja muokataan nykyistä, mikä mahdollistaa satama-altaan venepaikat sekä palvelut, kuten polttoaineenjakelun ja venekerhon tilat. Samalla viimeisteltäisiin rantareitin jatke.

Helsingin kaupunginhallitus käsitteli asemakaavan muutosta 15. syyskuuta ja päätti siirtää asian seuraavaan kokoukseen. Asia jätettiin pöydälle, jotta hankkeen aikataulua voidaan suhteuttaa Puotilanrannan kaavaan ja Vuosaaren Aurinkolahden venesataman korjaustarpeisiin.

Valmisteilla oleva kaava on tehty kaupungin aloitteesta. Veneily ja siihen liittyvä oheistoiminta kuuluu Helsingin niin sanottuun merelliseen strategiaan.

www.hel.fi