Venesataman päälaituriin asennetaan tulevien vuosien aikana varsinaiset venelaiturit, joihin tulee yhteensä noin 200 kausipaikkaa. Ensimmäiset venepaikat tulevat hakuun kevään 2026 venepaikkahaussa. Satamahanke on on osa Tampereen kaupungin työtä Näsijärven, Pyhäjärven ja Tammerkosken rantojen kehittämiseksi.

Uuden aallonmurtajan suojaan on toteutettu myös telaranta noin 30 soutuveneelle sekä valaistu kävelyreitti penkkeineen. Maisemoinnissa on käytetty koristeheiniä, tyrnipensaita ja eri kokoisia luonnonkiviä, jotka sulautuvat luontevasti Näsijärven rantamaisemaan. 

niemenrannansatamandroonikuva

Niemenrannan kotisatama ja Halkoniemen satama ilmakuvassa. Niemenrannan satama on kuvassa alempama. Tukkivahdinterassi erottuu oranssina. Kuvassa näkyvät päälaituri ja aallonmurtaja. Kuva: Tampereen Infra Oy

Näkki valvoo

Satamaan saavutaan Niemenrannan puistokatua pitkin, jota on viimeistelty sataman puoleisessa päässä. Kadun päässä sijaitsevalta Alueen keskusaukiolta, Tukkivahdinterassilta, avautuvat näkymät satamaan, järvelle ja ympäröiviin viheralueisiin. 

Uutta satamaa elävöittää myös taide. Tukkivahdinterassin reunamuuriin maalattu taiteilija Essi Ruuskasen muraali Niemenrannan Näkki vie katsojan vedenalaiseen maailmaan, jossa Näsijärven valo ja veden liike kietoutuvat menneisyyden kartanon huonekalujen muotoihin.

www.tampere.fi