Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan elokuussa hukkui 15 ihmistä. Kolme hukkumisista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä, kolme uidessa ja yhdeksässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Suomessa on tammi-elokuun aikana hukkunut yhteensä 71 ihmistä. Näistä kesäkuukausien aikana hukkui 53 ihmistä, mikä on 34 vähemmän kuin kesällä 2021.

– Harvinaisen lämmin elokuu ja lämpimät uimavedet sai ihmiset jatkamaan vesillä ja veden ääressä oleskelua myös lomakauden päätyttyä. Tämä saattaa olla yksi syy, miksi elokuussa hukkumisia oli ennakkotilastojemme mukaan paria viime vuotta enemmän. Kokonaisuudessaan tänä vuonna kesäkuukausina hukkumisia näyttää kuitenkin olleen edellisvuotta vähemmän, vaikka kesä oli tavanomaista lämpimämpi, sanoo SUH:n koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

SUH:n keräämien ennakkotilastojen perusteella koko kesän hukkumisissa nousee esiin veneilyturmien lisäksi uimiseen ja vilvoitteluun liittyvät tapaturmat.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Tyypillinen vesiliikenteessä hukkuja putoaa veneestä tai joutuu veden varaan veneen kaatuessa ilman pelastusliivejä. Uimiseen liittyvissä hukkumisissa arvioidaan usein oma uimataito tai toimintakyky väärin, lähdetään uimaan yksin tai jätetään lapset valvomatta. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa.

Elokuun hukkumiskuolemista tapahtui neljä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, neljä Itä-Suomen alueella, kaksi Lounais-Suomen alueella, kaksi Etelä-Suomen alueella, kaksi Pohjois-Suomen alueella ja yksi Lapin alueella.