Eilen sunnuntaina päättyneet Vene 20 Båt -messut keräsivät hyvän kävijämäärän. Kasvua edellisvuoteen oli noin 9 prosenttia. Se on messujärjestäjien mukaan suurin kasvuprosentti 18 vuoteen.

Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo arvailee lauhaa ja varsin jäätöntä talvea yhdeksi syyksi. Eteläisen Suomen merialueilla jäätä ei ole lainkaan, minkä ennakoi ennätyspitkää veneilykautta.

– Veneen vesillelasku on nyt konkreettisempaa kuin aikaisempina vuosina. On helppo tehdä hankintoja, kun veneilykausi on lähempänä. Odotettavissa oleva pitkä veneilykausi lisää veneilyn suosiota, Pajusalo arvelee Messukeskuksen tiedotteessa.

Tapahtuma on kehittynyt paljon vuosien mittaan. Messut tarjoavat nyt entistä laajemmalle kohderyhmälle elämyksiä. Venemessut houkuttelivat veneilyn pariin uusia ihmisiä ja tarjosivat heille tänä vuonna entistä enemmän ohjelmaa.

Toimitusjohtaja Mikael Winqvist AMT-veneet Oy:stä kertoo venemessujen olleen kaupallisesti viime vuotista paremmat.

– Huippumessut meille. Olemme tehneet enemmän kauppaa ja tarjouksia kuin viime vuonna. Kiinnostusta on herättänyt Messujen avomoottoriveneeksi valittu ensiesittelyssä ollut AMT 165 BR, mutta myös muut mallit. Meillä vuoden venemyynnistä puolet liittyy jotenkin venemessuihin, Winqvist sanoo.

Tänä vuonna Ajola Yachts panosti venemessuihin entistä enemmän. Yritys toi messuille kaksi Beneteau-purjevenettä sekä kaksi pikkupurtta yhden purjeveneen sijaan.

– Venemessuille osallistuminen kasvattaa selkeästi merkin tunnettuutta ja vahvistaa brändiä, Ajola Yachtsin toimitusjohtaja Antti Saarisalo sanoo.

Saarisalo kertoo, että he saivat paljon positiivista palautetta mukanaolosta ja tavoittivat uutta purjehtijakuntaa, jotka ovat valmiita ostamaan uusia purjeveneitä käytettyjen sijaan.

Kävijät tyytyväisiä

Kantar teki venemessuilla kävijätutkimuksen ja haastatteli siihen 300 henkilöä.

Tutkimuksen mukaan venemessuilla kävi entistä enemmän moottoriveneilijöitä. Kyselyyn vastanneista 46 prosenttia ilmoitti olevansa moottoriveneilijä, kun luku oli vuosi sitten 38 prosenttia.

Seuraavaksi suurimmat kävijäryhmät olivat mökkiveneilijät (23 prosenttia), kalastajat (18 prosenttia) ja purjehtijat (18 prosenttia). Kävijöistä 75 prosenttia kertoi omistavansa veneen.

Suurimpia kiinnostuksen kohteita olivat moottoriveneet, venevarusteet ja -tarvikkeet sekä veneilyvaatteet ja -kengät. Kiinnostus näihin kaikkiin oli noussut merkittävästi, yli kuusi prosenttia. 74 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi venemessujen vaikuttavan tuleviin hankintoihin, kun luku oli vuosi sitten 63 prosenttia.

Kyselyyn vastanneista 96 prosenttia oli tyytyväisiä tapahtumaan, ja 92 prosenttia kertoo tulevansa myös ensi vuonna messuille.

Vene 20  Båt -messut järjestettiin 7 –16.2. Messukeskuksessa Helsingissä.  Vene 20 Båt -messuille osallistui 282 näytteilleasettajaa, ja näyttelypinta-alaa oli käytössä 27 819 neliömetriä. Messukeskus järjesti tapahtuman Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta.

Tapahtuman yhteistyökumppaneita olivat Mercedes-Benz ja #MEIDÄNMERI-kampanja.

Totalvene käsitteli Vene 20 Båt -messuja yhteensä  36:ssa artikkelissa ja viidellä videolla. Totalveneen messutarjonnan pääsee lukemaan tästä linkistä tai valitsemalla "Lue-valikosta" kohdan "Venemessut".

  • Teksti: Aleksi Vienonen
  • Kuva: Messukeskus

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma