Vuoden 2019 vierassatamiksi valittiin veneilijöiden suosimat Bodö ja Korpilahti Marina. Voittajat julkaistiin Helsingin venemessuilla perjantaina 8. helmikuuta.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierasvenesatama-äänestyksessä arvioitiin parasta rannikkoalueen ja Järvi-Suomen satamaa. Rannikolla pärjäsi Bodö, sisävesillä Korpilahti.

"Kesä 2018 ylitti kaikki odotukset. Koko kesä oli yhtä kohokohtaa niin ilmojen kuin mukavien asiakkaiden osalta ja onneksemme saimme palvella asiakkaitamme upean henkilökuntamme voimin. Ensi kautta suunnitellaan kiivaasti. Tavoitteena on saada laiturilaajennus sekä uusi palvelurakennus ja toivomme, että ainakin osa projektista valmistuu ensi kevääksi. Uudistamme ruokalistaa ja suunnitelmissa on käyttää tunnustuksen palkintoraha lasten leikkipaikan uudistamiseen", Bodön satamayrittäjä Nina-Listi-Tirkkonen pohtii.

Pohjois-Päijänteellä sijaitsevaan Korpilahti Marinaan on helppo veneillä ja Korpilahden keskustan palvelut ovat välittömässä läheisyydessä. Äänestäjiltä satama sai kiitosta etenkin hyvästä palvelustaan.

"Korpilahden sataman kesä 2018 oli kuuma ja kiireinen. Avasimme ravintolan yhteyteen jäätelökioskin, ja se tuli todella tarpeeseen. Venetankkaukset saatiin korttiautomaattiin, eli nyt tankkaaminen onnistuu silloinkin, kun ravintola on suljettuna. Tulevalle kesälle on suunnitelmissa esiintymislava terassille ja terassin uudelleenjärjestelyä ja panostuksia asiakasviihtyvyyteen.
Aktiviteetteja kehitellään myös", Korpilahti Marinan krouvari Janne Isotalo kertoo.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n venesatamakomitea jakoi lisäksi kunniamaininnat poikkeuksellisesti neljälle satamalle. Kunniamaininnan saivat rannikkoalueelta Iniö Norrby ja Mathildan Marina Teijossa sekä Järvi-Suomesta Saariston ranta Liperissä ja Kuhmoisten Sahanranta

Vuoden vierassatama 2019 -äänestyksessä ajalla 1.7.–30.9.2018 annettiin kaikkiaan lähes 2 000 ääntä.

www.spv.fi

 

Bodö
Korpilahti
  • Teksti: Aki Petteri Lehtinen
  • Kuvat: Suomen Messut

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma