WWF:n kesän talkooleirikohteet on julkaistu, ja luonnonhoidosta kiinnostuneet voivat hakea mukaan maanantaista 10. maaliskuuta alkaen. Tänä vuonna järjestetään viisi leiriä eri puolilla Suomea, Saaristomereltä Saimaalle.

Leireillä tehdään käytännön luonnonhoitotyötä kahdeksasta viiteen, minkä jälkeen osallistujat voivat nauttia upeista ja harvoin saavutettavista luontokohteista. Iltaisin on mahdollisuus pulahtaa mereen, saunoa telttasaunassa tai vain rentoutua luonnon keskellä.

Talkootyöllä tärkeä rooli

Talkootyöllä on tärkeä rooli esimerkiksi uhanalaisten perinneympäristöjen säilyttämisessä. Ilman jatkuvaa hoitoa monet arvokkaat luontotyypit kasvavat umpeen.

Leireille haetaan tällä sähköisellä hakemuksella, joka löytyy myös WWF:n talkooleirit-sivulta. Paikat eivät täyty ilmoittautumisjärjestyksessä, vaan mikäli hakijoita on enemmän kuin paikkoja, osallistujat arvotaan. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle innokkaalle mahdollisuus osallistua luonnonsuojelutyöhön.

www.wwf.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: WWF

Katso myös nämä

Sinilevävelli näkyy jo rannoilla: Massiiviset sinileväkukinnot uhkaavat jälleen Suomenlahtea ja Saaristomerta - Uutinen - Totalvene.fi

Sinilevävelli näkyy jo rannoilla:Massiiviset sinileväkukinnot uhkaavat jälleen Suomenlahtea ja Saaristomerta

Viime vuosi oli Suomen merialueilla paha leväkesä, mutta tästä kesästä ennustetaan sitäkin...

Kuinka pieni oivallus sai aikaan suuren muutoksen:  Suomen Roskakalat -kampanja palkittiin jälleen  - Uutinen - Totalvene.fi

Kuinka pieni oivallus sai aikaan suuren muutoksen: Suomen Roskakalat -kampanja palkittiin jälleen

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Suomen Roskakalat -mainoskampanja oli Pro Bono -kategorian voittaja...

Muoviton saaristo -kampanja kannustaa pohtimaan vaihtoehtoja – Kampanja sai alkunsa Muovijättteet meressä -näyttelystä Korppoossa - Uutinen - Totalvene.fi

Muoviton saaristo -kampanja kannustaa pohtimaan vaihtoehtoja– Kampanja sai alkunsa Muovijättteet meressä -näyttelystä Korppoossa

"Muoviton saaristo" -kampanja on Saaristomeren biosfäärialueen koordinoima Turunmaan saaristossa...

Kyyt luikertelivat WWF:n Luontoliveen – Suorassa lähetyksessä voi seurata käärmeiden paistattelua kevätauringossa - Uutinen - Totalvene.fi

Kyyt luikertelivat WWF:n Luontoliveen– Suorassa lähetyksessä voi seurata käärmeiden paistattelua kevätauringossa

Suuren suosion saanut WWF:n "norppalive" on saanut vähemmän söpön vastinparin eli "kyyliven". Kyyt...

Uusimmat

Boot 2026: Aquila 42 Coupe – Kaksi runkoa ja foili välissä - Video - Totalvene.fi

Boot 2026: Aquila 42 Coupe– Kaksi runkoa ja foili välissä

Aquila 42 Coupe on kahdella rungolla ja niiden välissä olevalla kiinteällä kantosiivellä...

Boot 2026: Lagoon 38 – Suurista toiseksi pienin - Video - Totalvene.fi

Boot 2026: Lagoon 38– Suurista toiseksi pienin

Muhkeutta minimikoossa, voisi kuvata maailman suurimman katamaraanivalmistajan uusinta ja samalla...

Suurkauppa muhimassa – Donerail teki tarjouksen MarineMaxista - Uutinen - Totalvene.fi

Suurkauppa muhimassa– Donerail teki tarjouksen MarineMaxista

Sijoitusyhtiö Donerail Group on tehnyt ostotarjouksen maailman suurimmasta satama- ja...

Sailmate ja Vertti.io yhdistyvät  – Reittisuunnitteluun uusi työkalu - Uutinen - Totalvene.fi

Sailmate ja Vertti.io yhdistyvät – Reittisuunnitteluun uusi työkalu

Sailmate ja reittisuunnittelupalvelu Vertti.io yhdistyvät, ja samalla Sailmaten verkkopohjainen...

Venemyyjän vihjeet

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

RAND Mana 23 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

RAND Mana 23

2023 85 000 €

UUSI. Nyt myynnissä täys-sähkövene. RAND 23 MANA on varustettu Avator 110e 11 kWh akulla. Etenemä veneellä 30 - 60 km.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Falcon C7 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Falcon C7

2024 72 380 €

Uusi, jykevä ja monikäyttöinen Falcon C7 heti varastosta! Lisävarusteena: Simrad Glass Bridge GO9 + HDI-anturi + anturiteline, Antifouling, Kattoluukku, BB

Myyjä: Venemaailma

Quicksilver 755 Pilothouse - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Quicksilver 755 Pilothouse

2015 48 900 €

Juuri huollettu ja valmiiksi vesille laskettu Quicksilver Pilothouse kaupan valmiina heti luovutukseen varmalla 150hv Mercuryn koneella. Huollettu ja säilytetty liikkeessä vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Grandezza 26CA - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 26CA

2007 39 900 €

Myydään tyylikäs ja laadukas Grandezza 26 CA, vuosimalli 2007, varustettuna luotettavalla ja taloudellisella Volvo Penta D3-190 -dieselmoottorilla.

Myyjä: Venekeskus