Kyse on neljästä täysin uudesta Yamarin-mallista, joiden suunnittelun Konekesko tilasi norjalaiselta Eker Designilta. Ruotsista veneisiin hankittiin patentoitu Petestep-porraspohjateknologia.

Konekesko ehti julkistaa malleista ensimmäisen ja suurimman, kuvan Yamarin 81 DC:n, kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen Kesko myi Yamarinin Yamahalle, joka ei uutta mallisarjaa kauppaan mukaan saanut tai halunnut. 81 DC:n lisäksi uutuus-Yamarinien sarjaan kuuluu julkistamatta jääneet 66 DC sekä 64 DC ja BR -mallit.

Keskon tiedetään kaupitelleen Yamarinin uutuusmallistoa aktiivisesti monelle taholle. Brandt tulee jalostamaan hankkimiaan Yamarin-malleja ja integroimaan ne omistamaansa Silver-tuotemerkin alle. Jo Konekeskolla uusien Yamarin-mallien kehittämisestä vastannut Peter Krusberg siirtyy kaupan myötä Brandtin palvelukseen.

Silver-veneitä on valmistettu 1990-luvun puolivälistä alkaen, ja merkki on alumiinirungon ja lujitemuovikannen yhteensovittamisen pioneeri, joka teki konseptista ensimmäisenä kaupallisen menestyksen.  Viime vuosina mallisto on laajentunut myös täysalumiiniveneisiin.

Täyslujitemuoviset daycruiser-tyyppiset veneet ovat sen sijaan Silverille uusi aluevaltaus. Etenkin 64- ja 66-mallit tulevat kuitenkin luomaan myös jonkin verran sisäistä kilpailua, sillä Brandt toimii markkinoijana ja jakelijana myös AMT-veneille, jonka mallistosta löytyy 6,1- ja 6,9-metriset BR- ja DC-veneet.

www.otto-brandt.fi 

www.silverboats.fi