Bavaria on julkistanut lisää kuvia ja tarkempia tietoja uudesta moottorivenemalliston lippulaivastaan.

Itse asiassa Bavaria julkisti jo viitisen vuotta sitten suunnitelman 50-jalkaisen moottorijahdin esittelystä syksyllä 2013. Mallinimikin oli valmiina, Virtess 490.

Sitten iski rimakauhu, ja suunnitelmat haudattiin.

Tällä kertaa vastaavasta ei liene huolta, vaikka valmiin veneen esittelyajankohtaa tai paikkaa Bavaria ei vielä ole virallisesti vahvistanutkaan. Optisimmat odottavat R55:sta jo Tammikuussa Düsseldorfin venemessuille. Seuraava todennäköinen lanseerausikkuna onkin sitten vasta lähes vuoden päässä syyskuussa ja Cannesin venemessuilla.

Bavaria lupailee R55:sta käänteentekevää virstanpylvästä, mutta siinä on aika paljon markkinointihehkutusta. Ainakaan ennakkomateriaalin pohjalta arvioituna mullistukset ovat vähissä. Ja se on varmasti aivan oikea ja hyväksyttävä tie, vaikka lennokasta markkinointijargonia siitä ei irti saakaan.

Tietokonekuvissa R55:n muodot näyttävät sopusuhtaisilta ja puhtailta. Sivuprofiilissa linjakkuutta korostaa suuret yhtenäiset sivuikkunat, joiden yläprofiili taittuu coupemaisesti alas. Alaprofiili taasen taittuu noin puolessa välissä terävämmin alas. Sivukannet ovat symmetriset, ja niissä on kynnys tuulilasin kohdalla.

Tilaratkaisusta on julkistettu kolmen makuukajuutan ja miehistöhytin versio, eikä tiedossa ole, tuleeko muita. Omistajan kajuutta on keskiveneessä ja odotuksissa olisi, että myös vuoteen sivuilla on täysi seisomakorkeus. Omistajan kajuutan kylpyhuone ei vaikuta pohjakuvassa muiden kajuuttojen toiletteihin verrattuna mitenkään erityisen ylellisen tilavalta.

Keulakajuutassa vaikuttaisi olevan runsaasti lattiapinta-alaa. Sekä keulakajuutan saksivuoteen että laitakajuutan vyuoteet saa liu'utettua yhteen tai erilleen, joten ne soveltuvat hyvin sekä vieras-, että perhekäyttöön.

Pääkannen sohvaryhmä on tuotu eteen sisäohjaamon yhteyteen, joten pentterille näyttäisi olevan ruhtinaallisesti tilaa kansisalongin takaosassa. Siihen liittyy myös avotilan puolelle jäävä baaritiskitaso.

Taka-avotilan sohvaryhmän lisäksi myös keulakannelta löytyy nykytyyliin oleskelukeidas. Yläkansi on järjestetty hieman pääkannen tapaan. Flybridgen etuosan täyttää aurinkotaso, takaosa on varattu sohvaryhmälle ja ulkopentterikaapille.

Moottorivaihtoehtoja on kaksi, molemmat Volvo Pentan IPS:ä.

www.bavariayachts.com

www.venemaailma.fi

 

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuvat ja videot: Bavaria

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy