Runko, tilat ja oikeastaan koko konsepti ovat uudistuksen jälkeenkin pitkälti ennallaan, mutta mitäpä sitä toimivaa kokonaisuutta syyttä suotta pilaamaan. Sen sijaan monikäyttöisyyttä on entuudestaan kasvatettu.

Lähtökohtana on nyt kaksi malliversiota, Cruising ja Fishing, joita tuunataan lisävarustelistan paketeilla ja irtovarusteilla käyttötarkoituksen mukaan. Ulkoisesti ne erottaa toisistaan lähinnä Fishing-version ylärakenteen tummasta teippauksesta ja avotilan kalustuksesta. 

Fishing version avotilassa on vakiona kiskoille asennettu peräpeilimoduuli, joka pitää sisällään kala- ja preppaustason, sumpun ja klaffipenkin. Lisävarustelistalta löytyy muun muassa lisää vapatelineitä, avotilan 9-tuumainen monitoiminäyttö sekä toinen klaffipenkki paapuurin laidalle ja irrotettava pöytä kahvitteluhetkiä varten. 

Cruising-versiossa on vakiona kulmasohva, jonka sisällä on säilytystilaa. Takapenkki säätyy Cruising-versiossakin pituussuunnassa, etuasentoa tarvitaan, jotta moottori mahtuu kippaantumaan täysin ylös. Vakiosohvaa voi laajentaa lisävarusteena U-muotoon, pöydällä ja aurinkotasolla. Lisävarustelistalta löytyy myös avotilan kuomu.

Toisen aurinkopedin saa keulakannelle, jonne kulkua on parannettu epäsymmetrisillä sivukansilla. Styyrpuurin sivukansi on leveämpi kuin paapuurin. Toinen uudistus on avotilan styyrpuurin laitaan vakiovarusteeksi lisätty avattava laitaportti. Katolle saa puolestaan lisävarusteena kattokaiteet, jotka mahdollistavat kattokuormien, kuten täytetyn suppilaudan kuljettamisen.

Ohjaushytin kokoonpano on tuttuakin tutumpi. Styyrpuurin puolelta löytyy ohjaamo ja sen takaa kompakti pentteri. Paapuurin laita on varattu matkustamona ja oleskelutilana toimivalle dinetille, tosin pöydänkin joutuu hankkimaan lisävarusteena, kuten myös apukuskin paikaksi taittuvan etupenkin sekä dinetin suuntaan kääntyvän kuskin penkin.

Apukuskin jalkatilasta aukeaa dinetin alle työntyvä tilava säilytystila esimerkiksi keulavuoteen, dinetin ja avotilan täytepatjoille. Keulakajuutta on vakioasussaan pelkistetty tavaratila, vuodepatjat hankitaan lisävarustelistalta. Weekender-paketti pienentää vuodealaa mutta lisää kokonaisuuteen erillisen wc-komeron, jonka voi bodjettiratkaisuna varustaa kemiallisella wc:llä. Vesi-wc-paketin saa joko manuaalisella tai sähkö-wc:llä, ja se tuo mukanaan myös septi- ja makeavesitankit sekä uimatason suihkun että toiletin ja pentterin hanat sisältävän painevesijärjestelmän.

Runko on entisellään olevien mittojen perusteella ennallaan, mutta konetehon ylärajaa on nostettu 25 hevosvoimailla 200:aan. Ajoavustimista tehdaslisävarusteiden listalle on lisätty keulapotkuri ja Zipwaken automaattitrimmit.

Antares 7 v2:n verolliset tehdashinnat alkavat nykyinen hintataso huomioiden todella edulliselta kuulostavasta 52 000 eurosta, mutta se on vasta alku. Moottori ja viikonloppuretkeilyyn sopiva mukava lisävarustus nostaa realistiset pakettihinnat jo lähemmäs 100 000 euroa.

www.benetau.com

www.boatstore.fi