Englantilaiset venemerkit ovat ehkä vähän hitaita omaksumaan uusia muotivirtauksia. Toisaalta kun ne leikkiin ryhtyvät, on lopputulos yleensä hyvä ja harkittu. 

Erilaiset terassiksi tai parvekkeeksi avattavat laidat tulivat superjahteihin jo kymmenen vuotta sitten. Sekä Princessillä etä Sunseekerillä on nykymallistossaan terassijahteja, mutta ne ovat yli 80-jalkaisia. Pienemmissä kokoluokissa laitaterasseilla erottuu etenkin puolalainen Galeon, mutta myös monet välimerelliset päivä- ja viikonloppuristeilijät.

Englantilaisen Fairlinen ensimmäinen terassikonsepti näkee päivän valon ensi syksynä Cannesin venemessuilla. Silloin esitellään uusi Targa 58 GTB. Mallimerkinnän B tullee termistä beach club, jota valmistaja käyttää konseptistaan.

Fairlinessa aukeavat laidat ovat aivan veneen perässä ja ne on saranoitu aukeamaan matalalta, uimatason korkeudelta. Ne siis laajentavat muutamien päiväveneiden tavoin uimatasoa eivätkä avotilaa, kuten vaikkapa Galeoneissa. 

Lopputulos näyttää melkoisen huikealta, varsinkin kun kokonaisuuteen kuuluu myös taakse levittyvä uimataso, jonka tuplakannesta on kaiken kukkuraksi iso osa taitettavissa veden pinnan alle isoksi uima- tai vesillelaskualustaksi. Peräkannen alle jää suuri varasto, missä on tilaa terassikalusteille tai ingressin mukaisesti jopa Williams 3,5-metriselle SportJet-ribille ja Sea Doon Spark-vesijetille.

Peräkannelta johtaa portaikko alas "beach clubiin" molemmilta laidoilta. Kulkuväylien väliin jää peräkannen sohvaryhmä, jonka istumasuunnan voi muuttaa joko salonkiin tai perään päin. Tietokoneella tehdyissä luonnoskuvissa kuvakulmat keskittyvät perään, mutta pohjapiirroksissa näkyy myös keulakannen hulppea oleskelutila.

Kansisalongin ja peräkannen välissä on kokonaisuudessaan avattava lasiseinä. U-pentteri on paapuurin peräkulmassa, mistä tarjoilulogistiikka on sujuvaa. Sohvaryhmiä kansisalonkiin on saatu mahtumaan kaksi, eikä kumpikaan vaikuta kooltaan kompromissilta. 

Kansisalongin lattiaa koristaa kalanruotokuvioitu parketti ja kattoluukku tuo ilmavuutta. Kattoluukku on nimenomaan kansisalongin eikä sisäohjaamon kohdalla. 

Majoituskannelta löytyy ylellinen kolmen kajuutan tilaratkaisu, jossa omistajansviitti on keskiveneessä, saarekeparivuoteella varustettu vipvieraskajuutta keulassa ja rinnakkaisilla erillisvuoteilla varustettu kolmoskajuutta styyrpuurin laidalla. Pää- ja majoituskannen välinen portaikko on paapuurin laidalla. Kaikki makuukajuutat on varustettu omilla, suihkukomerollisilla toileteilla. 

Omistajansviitin ja konehuoneen väliin on jäänyt tilaa miehistöhytille, jonne kuljetaan avotilasta. Konehuoneeseen voi valita Volvo Pentat, Caterpillarit tai MANit,, yhteisteholtaan 1 800–2 600 hevosvoimaa. Volvo Pentan valikoimista se tarkoittaa kahta D13-dieseliä joko 900- tai 1 000-hevosvoimaisina versioina, Caterpillarilta 1 000-heppaisia C12.9:jä ja MANilta joko 1 200- tai 1 300-hevosvoimaisia V8:ja. Huippunopeusarviot vaihtelevat moottorivalinnan mukaan 29:stä 36:een solmuun.

Joululahjabudjettiin Targa 58 GTB tekee noin 1,1 miljoonan englannin punnan loven, jos tyytyy vakiovarustukseen ja perusmoottoreihin. Se tuskin on realistista, joten sopivasti lisävarusteltuna ja Suomeen verotettuna puhutaan siis reilun puolentoista miljoonan euron lahjasta.

www.fairline.com 

www.mpyachts.fi