Cantiere Aschenezin valmistama Invictus erottuu Välimerelläkin todellisena design tuotteena, jonka luomisessa muotoilijaguru Christian Grande on saanut varsin vapaat kädet. 

Viime vuosina Invictus-mallisto on ottanut uusien mallien myötä reippaita askelia suurempiin kokoluokkiin. Uusi lippulaiva nostaa 20-30-jalkaisilla aloittaneen merkin jo reilusti yli 50 jalan luokkaan. Samalla myös genretarjonta laajenee kansisalonkiveneisiin.

Mutta ei lämpimille vesille tarkoitetussa ST 550:ssä ole tietenkään ulkotiloja unohdettu. Varsinkin keulakannen oleskeluryhmä, johon kuuluu saarekemallinen aurinkotaso ja leveä divaanipäätyinen U-sohva kahdella pöydällä, vaikuttaa varsin vakuuttavalta.

Takakannella on niin ikään iso U-sohva, jonka selkänojat taittuvat alas auringonpalvonta-asentoon.

 

Alas taittuu myös molemmat laidat, laajentaen merkittävästi peräkannen lattiapinta-alaa ja tuoden kokonaisuuteen tietynlaista infinity-altaiden rajattomat merinäköalat tarjoavia viboja. 

Lähemmäs vedenpintaa pääsee toki riittoisalla uimatasolla. Peräpeili aukeaa suurena luukkuna, paljastaen peräkannen alle jäävän vesilelujen varastotilan.

Keskipäivän porotusta voi paeta ilmastoituun kansisalonkiin. Sen styyrpuurin sivu on varattu aina perää kohti aukeavalla kulmasohvalle ja ohjaamolle. Paapuurin puolella voi valita joko pitkän pentterin tai pienemmän pentterin ja lisäsohvan.

Komentosillan korotetulla sohvalla on tilaa kahdelle. Kuski pääsee ketterästi sivuovesta kannelle, mutta kojelaudan kosketusnäytöt ovat kaukana ja korkeat. Myös tuuli- ja sivulasien pilarit näyttävät kuvassa melko massiivisilta.

Majoituskannella on aina kaksi poikittaisella saarekeparivuoteella ja omalla toiletilla varustettua sviittiä. Niistä suurempi hyödyntää koko rungon leveyden ja sijaitsee keulassa.Keskiveneen sviitistä osan haukkaa paapuurin laidalle pitkittäin sijoitettu miehistöhytti. Paapuurin laidalle jää lisäksi tilaa myös kulmasohvalliselle sisäsalongille, tai sen vaihtoehtona kerrosvuoteilla kalustetulle makuukajuutalle.

Hieman vaille 17-mterinen ST 550 on yli viisi metriä leveä ja painaa kuormattu noin 25 tonnia. Moottorivaihtoehtoina on pari Volvo Pentan D11-dieseleitä joko IPS800 tai IPS950 versioina. Tehoja on siis 2 x 625 tai 2 x 725 hevosvoimaa. Naftaa mahtuu mukaan 2 200 litraa. Suorituskykyä tai kulutusta Invictus ei ole vielä kommentoinut. ST 550:n verottomat tehdashinnat alkavat 1 845 000 eurosta.

www.invictusyacht.com