Parikymmentä vuotta sitten australialainen Maritimo teki itsensä tunnetuksi, kun se lanseerasi suljetun flybridgen konseptin. Sittemmin Maritimo on jatkojalostanut konseptia tiiviissä yhteistyössä oman australialaisen suunnittelutiiminsä ja kasvavan Maritimo-omistajakunnan kanssa.
Hiljattain lanseerattu M75 on veistämön uusi lippulaiva, jonka suunnittelu oli noin 120 000 miestyötuntia vaatinut ponnistus. Myös asiakkaiden mielipiteitä ja toiveita on kirjattu ja sovellettu veneen kehitystyöhön. M75 Flybridge on toukokuussa ensiesittelynsä saaneen S75 Sedanin rinnakkaismalli.
Pituutta M75 Flybridgella on hieman yli 23 metriä ja leveyttä kuusi metriä.
Isot tankit
Veneen vakiokoneina toimii kaksi 1 150 hevosvoiman Scania DI16 -moottoria. Jos karvalakkiversio ei kelpaa, saa M75:een lisämaksusta 1 625 hevosvoimaiset MTU:n V10:t.
Polttoainekapasiteetti on 2 641 gallonaa, eli karvan alle 10 000 litraa. Isojen polttoainetankkien innoittamana Maritimo kutsuukin M75:aa "todelliseksi mannertenväliseksi kulkuneuvoksi".
– Tuotemerkin lippulaivan statuksen mukaisesti M75:n ulkomuoto viestii voimasta ja luotettavuudesta, Maritimon perustaja Bill Barry-Cotter toteaa lehdistötiedotteessa.
M75:n ulkoasusta voidaan toki olla montaa mieltä. Sen kansirakenne, suljettuine flybridgeineen, on todella korkea, ja vene muistuttaakin hieman pienempää versiota Philippe Starckin 2000-luvun alussa piirtämästä Motor Yacht A:sta. Korkeus on tietysti hyvä ominaisuus kun ollaan kalassa tai muuten vain halutaan tähystää kauas. Kansirakenne herättää myös toisen, hieman filosofisemman kysymyksen. Voidaan nimittäin spekuloida, onko täysin suljettu flybridge ensinkään flybridge, vaiko vain korkealle sijoitettu ohjaushytti.
Mitä sisätiloihin tulee, omistaja voi halutessaan vaikuttaa veneen layoutiin. Vakiomallissa on neljä hyttiä ja kolme toilettia. Lisäksi perän huoltohytin voi konvertoida miehistön asuintilaksi.