"Merten Tesla" on kulunut kielikuva, jonka yhä moni sähkövenevalmistaja tai sellaiseksi aikova haluaa liittää itseensä. Ensimmäisellä yhdysvaltalaisella foilaavalla sähköveneellä Navier 27:lla voisi siihen olla perusteitakin, sillä se ponnistaa Teslan alkutaipaleen tapaan pinnalle Kalifornian Silicon Valleysta eli Piilaaksosta.

Tesla-vertauksen sijaan Navier kuvaa maaliskuussa puolivälissä Floridassa Palm Beachin venemessuilla julkaistua suunnitelmaansa "tulevaisuuden veneeksi".  Navierin näkemyksen mukaan se tarkoittaa kantosiivillä foilaavaa ja sähköpropulsion voimin kulkevaa moottorivenettä.

Julkistetut tiedot kahtena versiona tulevasta 27:sta ovat vielä hatarat. Esimerkiksi valmistuksessa tai valmiin veneen julkistusajankohdasta lehdistötiedote ei mainitse vielä mitään. 

Navierin nettisivuilla voi "rekisteröidä kiinnostuksen", mutta edes ostajakandidaatiksi ilmoittautuminen ei ainakaan omalla kohdalla ole johtanut nettisivuilla luvatun lisäinformaation saamiseen, vaikka aikaa rekisteröitymisestä on kulunut jo toista viikkoa.

Hyvällä tavalla tavanomaiset sähköveneet

Moni korkeanteknologian sähköveneuutuus sortuu siihen, että itse perustuote eli vene on epäkäytännöllinen tai liiankin erikoinen. Mallikuvien perusteella Navier 27 on toista maata.

Jos suljetaan kantosiivet pois kuvasta, näyttävät Navier 27 Hardtop ja Navier 27 Cabin varsin tyypillisiltä ja käytännöllisiltä nykyveneiltä. Rungon ja kansirakenteiden muodoissa on vahvaa XO- ja Axopar-lainaa, taakse kallistettu kirveskeula on puolestaan kuin suoraan vaikkapa italialaiselta Invictusilta.

N27 Hardtop on avokeulainen bowrider, jonka ohjaamoa ja matkustamoa varjostaa muodikas T-top. Omimmillaan kauniin kelin päiväretkiveneenä, siis. 

N27 Cabin on puolestaan varustettu pohjoismaisiin olosuhteisiin istuvalla, läpikuljettavalla ohjaushytillä, joten siinä on ainesta tulevaisuuden yhteysveneeksi. 

Sähkövene hyötyy kantosiivistä 

Niukat tekniset tiedot kertovat Navier 27:n olevan noin 8,2 metriä pitkä ja 2,6 metriä leveä. Syväys on kantosiivet ylhäällä noin 60 cm ja kantosiivet alhaalla reilun metrin verran enemmän. 

Ajon aikana syväys on luonnollisesti pienempi, kun vene nousee kantosiipien varaan foilaamaan. Foilausnopeusalue alkaa 18 solmusta ja jatkuu aina yli 30 solmun huippunopeuteen. Menon pitäisi Navierin mukaan olla tasaista, kun vene "liitää" jopa metrisen aallokon yläpuolella.

Navier väittää 27:n olevan liukunopeuksilla jopa 90 prosenttia tavanomaista venettä taloudellisempi. Hyvä taloudellisuus heijastuu positiivisesti toimintamatkaan, ja Navier lupailee vakioveneelle 20 solmun nopeudella liikuttaessa jopa 75 meripeninkulman toimintasädettä. Ajoakun koosta ennakkotiedote ei pihahda mitään.

Moottoreina on kaksi 50 kilowatin sähkömoottoria, joiden merkki on vielä mysteeri. Samoin propulsioratkaisu jää vielä hämärän peittoon, mutta moottorien lukumäärästä ja kuvista voisi jotenkin arvella, että potkurit tai vesijetit tulevat olemaan integroitu takafoiliin. 

Kantosiivet toimivat ja säätyvät automaattisesti, joten ajamiseen ei pitäisi liittyä mitään ylimääräistä draamaa, vaan pikemminkin päinvastoin. Navier mainitsee uudenlaisina ajoavustimina muun muassa sensoriavusteisen joystick-rantautumisavustimen, ympäristön havainnointiin perustuvan törmäysvaroittimen sekä edistyneen autopilotin, joka osaa hallita suunnan lisäksi myös reittejä, nopeutta ja sijaintia. Yhteen koottuna aletaan siis lähentyä jo autonomisen ajamisen mahdollistavia toimintoja.

www.navierboat.com 

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuvat: Navier

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy