Muun muassa Buster-, Yamarin-, ja Cross-veneistä tutut, kotimaisen Nextfourin kehittämät Q-älynäytöt uudistuvat. Valikoiman huipulle tulee kahdesta 10-tuumaisesta kosketusnäytöstä muodostuva Q Display 210D.

Erikoisleveä 210D muodostuu kahdesta yhtenäisen kosketusnäytön alle asennetusta 10 tuuman näytöstä. Kaksi sisällöltään kustomoitavaa näyttöä mahdollistavat karttanäkymän ja eri applikaatioiden hallinnan samaan aikaan, mikä helpottaa navigointia ja tekee kosketusnäytön käytöstä entistäkin miellyttävämpää.

Q-näytöt ovat paljon muutakin kuin karttaplottereita., sillä niiden avulla voi hallita koko venettä. Näytöillä voidaan esittää esimerkiksi moottorin mittaristo- ja ajotietokonetoimintoja, tutka- ja kaikuluotainkuvaa sekä hallita veneen sähkölaitteita kuten valaistusta, jääkaappia tai lämmityslaitetta digitaalisen kytkinpaneelin avulla.

Tuplanäytön lisäksi toisen sukupolven mallistoon kuuluu entuudestaan tutut 10- ja 16-tuumaiset näytöt, joiden käyttöliittymä on uudistettu. Myös Q-mobiilisovellus on kehitetty uudelle tasolle. Siihen kuuluu muun muassa Guard-vahtijärjestelmä, joka hälyttää jos veneeseen murtaudutaan tai se alkaa täyttyä vedellä. Sovelluksella voi myös etäkäyttää veneen laitteita, esimerkiksi kytkeä lämmittimen tai jääkaapin päälle ennen veneelle saapumista.

www.nextfour.com

 

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuvat: Q Experience

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma