Sunseeker on yksi maailman tunnetuimmista venemerkeistä. Moni muistaa sen 80-, 90- ja vielä 2000-luvultakin urheilullisista Hawk-melleista, joita valmistettiin vuosien varrella 27–50-jalkaisina versioina. Monet niistä ovat klassikkoainesta.

Nyt Hawk tekee pitkän tauon jälkeen odotetun paluun Sunseekerin mallistoon. Ajankohta on sikäli otollinen, että isojen päiväveneiden suosio on ollut sekä Etelä-Eurooopassa että Yhdysvalloissa viime vuosina rajussa kasvussa.

Jos joku odotti Sunseekerin kaivavan naftaliinista vanhan menestyskonseptin, joutuu pettymään. Uudessa Hawk 38:ssa ei ole pitkää keulakantta, kaarevaa tuulilasia, etuviistoa targakaarta eikä edes kahta isoa sisäperämoottoria.

Uudesti syntynyt Hawk 38 on tarkoitettu puhtaasti päiväkäyttöön. Siinä on iso aurinkotaso ja u-sohva keulassa, keskipulpetti ja sen tuulilasista saumattomasti jatkuva ajokatos, isot uimatasot ja kaksi perämoottoria. Pulpetin sisällä on toiletti, johon avautuu ovi pulpetin etureunasta.

Rungon on suunnitellut italialaisen Fabio Buzzin FB Design, joka  yös valmistaa ne. Yhteistyö ei ole ensimmäinen kerta, sillä Buzzi suunnitteli parikymmentä vuotta sitten Sunseekerille hyperurheilullisen XS-mallin. Uuden Hawkin pohjassa on kolme porrasta, ja rungon leveys on XS:n tavoin vain muutaman sentin yli 2,3 metriä. Kylkiin on integroitu vakautta tuovat, törmäyslistoilla varustetut ilmatäytteiset hypalon-ponttonit. Niiden myötä Hawkin kokonaisleveys kasvaa kolmeen metriin.

Perälautaan on ripustettu kaksi Mercury Racingin 400-hevosvoimaista perämoottoria, joita hallitaan saman kisajaoston Digital Zero Effort -kaukohalintalaitteilla. Huippunopeuden luvataan nousevan helposti ja vaivattomasti  yli 60 solmuun.

Hawk 38 on 11,85 metriä pitkä ja painoa sillä on viisi tonnia. Bensaa mahtuu mukaan 700 litraa, ja tankillisella voi singahtaa jopa 250 meripeninkulman päähän, mikäli malttaa tyytyä huippunopeutta tavanomaisempiin matkanopeuksiin.

www.sunseeker.com

www.marinepalvelu.fi