Swan 73 (2027-)– 73-jalkainen juhlavuoden Swan
Nautor on julkistanut ensimmäiset tiedot ja piirrokset uusimmasta mallistaan. Swan 73 sijoittuu juuri maxi-kokoluokan alle, varsinaisen Swan-malliston suurimmaksi purreksi. Tähän kokoluokkaan se on 60-vuotisjuhliaan viettävän Nautorin ensimmäinen uusi vene pitkään aikaan.
Uuden Swan 73:n taustalla on pääsuunnittelijana luottohahmo Germán Frers, jolla on tukenaan ollut kansitilojen muotoilussa Luca Ardizio ja sisällä suunnittelutoimisto Blend Studio. Tässä reilun 20 metrin kokoluokassa ja etenkin Swanin kohdalla regattapurjehdus on lähes yhtä tärkeää kuin ylellinen ja tyylikäs risteily, ja suunnittelu tasapainoilee näiden kahden, sinänsä varsin ristiriitaisen tavoitteen välillä. Painotus kuitenkin kallistuu jälkimmäiseen.
Ennakkotiedoissa annettujen purjealan ja painon suhteella Swan 73 menee heittämällä lajityyppinsä tehokkaimpien pursien joukkoon. Purjekattaukseen näyttävät sisältyvän isopurjeen lisäksi sekä itsejalustuva fokka että genua. Keulakolmio on suuri, koska masto sijaitsee melko takana, ja avotuulipurjeille saadaan neliöitä halssaamalla ne huomattavan pitkän, integroidun keulapuomin nokkaan.
Kaikki köysivedot on huolella piilotettu kansien alle niin, että jalukset ja nostimet nousevat esiin vasta lukkopattereilla juuri ennen vinssipenkkejä. Niissä on kaksi suurta sähkövinssiä kummallakin laidalla. Työskentelytilaa niiden vieressä on runsaasti matkustamon ja ohjaamon pedestaalien välissä, mikä kielii halusta pärjätä kisoissa. Samaa tarkoitusta varten vene on saatavilla sekä kiinteällä vakiokölillä, että paremman pidon ja oikaisuvoiman antavalla syvällä teleskooppisella vaihtoehdolla. Tämän koon ja tyylin veneitä purjehditaan tyypillisesti ammattimiehistön avustuksella, ja asettelun perusteella kipparin lisäksi on hyvä olla mukana vähintään yksi gasti.
Ohjaamon takana on avoin peräkansi, jonka reunan tasalta kääntyy auki jollatallin peittävä uimataso. Kaksoisperäsinten koneistot sijoittuvat sen molemmin puolin, samoin veneen suurimmat tavararuumat. Myös keulassa on suuri tila purjevarastoksi.
Avotilan matkustamo on sommiteltu epäsymmetriseksi ja se on huomattavan pitkä. Keskilinjasta styyrpuuriin on jatkuvasti esteettömänä pysyvä reitti suoraan kulkuaukolle sekä avotilan reunusta seuraava suora sohva. Oleskelu tapahtuu pääosin vastalaidalla, jossa ruffilta perään päin lukien on ensin U-sohvaryhmä alaslaskettavine pöytineen ja sitten valtava aurinkotaso, jonka selkänojaa voi siirrellä eri kohtiin. Ajokuomulle on kanteen upotettu kotelo ruffin päällä ja sitä saa jatkettua kangasbiminilla koko avotilan peittäväksi katteeksi.
Portaikko sisälle vie tyylikkään salongin keskelle. Värimaailmaksi on esittelyveneessä valittu vaaleiden verhoustekstiilien ja tumman pähkinäpuun yhdistelmä, joka antaa melkein "herreshofilaisen" säväyksen, mutta muotokieli on hillityn modernia.
Styyrpuurin laidalla ovat muhkealla laatikostolla varusteltu navigointipiste sekä L-sohva edessään matala cocktailpöytä. Vastalaidalla on toinen suora sohva ja ruokailupöytä, jonka veneen puoleisella laidalla istutaan irtotuoleilla. Käytävä keulan tiloihin jatkuu epäkeskeisesti samalla linjalla portaikon kanssa, ja salongin laipiota seuraa matala kaappikaluste.
Käytävä jatkuu keulaan, jossa sijaitsee omistajien sviitti poikki veneen sekä omat pesutilat keulaan sijoittuen. Paapuurin puolelle käytävää jää kahdella erillisvuoteella varusteltu vieraskajuutta, sekin omalla toiletilla. Vastalaidalle saa suuren varaston, huoltotilan tai lisäkajuutan kerrospedeillä.
Portaikosta taakse oikealla on toinen omalla toiletilla ja kahdella vuoteella varusteltu vieraskajuutta. Vasemmalla taas laskeudutaan ensin suureen, täysin varustettuun L-pentteriin. Sen läpi on kulku miehistön tiloihin, joissa yövytään kerrospedeissä ja turvaudutaan omaan toilettiin. Kaikista tiloista kulku kannella vaikuttaa olevan ainoastaan pääportaikon kautta.
Rakennustöiden kerrotaan jo alkaneen Pietarsaaren veistämöllä ja vesillelasku on ilmoitettu tapahtuvaksi ensi vuonna.