Euroopan tärkeimmät uivat venenäyttelyt järjestetään vuosittain syyskuussa Välimerellä. Sekä Cannesin että Genovan messuilla on suurta juhlan tuntua.

Osaltaan juhlahumua aiheuttaa Välimeren kulissit. Varsinkin Cannes on suihkuseurapiirien napa-aluetta luksushotelleineen, -ravintoloineen ja suurine jahteineen. Genova on paljon rosoisempi ja suurempi satamakaupunki, mutta venemessuilla haisee yhtä lailla iso raha.

Vene- ja kävijämäärissä mitattuna Genova on messutapahtumana selvästi suurempi, mutta Cannes on silti selvästi kansainvälisempi ja kaupallisesti tärkeämpi. Se kerää paikalle kaikki suuret nimet ja uusimmat mallit.

Cannesissa esiteltiin tänä vuonna hieman yli 700 venettä, Genovassa yli tuhat. Suurempia veneitä Cannesissa on kuitenkin enemmän. Toisaalta alle 10-metrisiä veneitä on Cannesissa esillä vain vähän, kun taas Genovassa valikoimaa on runsaasti. 

Cannesissa rajat ovat tulleet vastaan jo vuosia sitten. Messuille olisi enemmänkin veneitä tulossa, mutta järjestäjä joutuu rajoittamaan mukaan otettavien veneiden määrää. Suurista nimistä huolehditaan tietysti ensisijaisesti, esimerkiksi italialainen Ferretti Group on noin 30 messuveneellä yksi Cannesin suurimmista, ellei suurin näytteilleasettaja. Suomalaismerkeistä laajimmin Cannesissa näkyvät Axopar ja Saxdor. Esimerkiksi Targalle ja Sargolle liikeni Cannesista tänä vuonna vain yksi venepaikka kummallekin.  

Uutuustarjonta on Cannesissa perinteisesti vahvaa, sillä se käytännössä aloittaa uuden mallivuoden. Tänä vuonna Cannesissa ensiesiteltiin alun toistasataa mallivuoden 2026 uutuutta, ja julkistettiin lähes toinen mokoma tulevan talven ja kevään uutuuksista. 

30-metristen superjahtien määrä kasvaa Cannesissa vuosi vuodelta.

 Viime vuosina yhä useampi Cannesissa esiteltävä uutuusmalli uitetaan messujen jälkeen esille myös Genovaan – tai isomman pään superjahdit Monacoon. Erona on, että Cannesissa näytteilleasettajina ovat pääsääntöisesti venevalmistajat, Genovassa italialaismerkkejä lukuun ottamat yleensä paikalliset maahantuojat, monet toki päämiestensä tukemina. Näin toimivat myös kansainvälisesti suurimmat suomalaismerkit Axopar ja Saxdor.

Veneet ja osastot pääosassa

Cannes Yachting Festivalin kävijämäärä on tapahtuman kokoon, kalustoon ja arvostukseen nähden jopa yllättävän pieni, noin 56 000. Genovassa yleisöä on yli tuplasti enemmän, tänä vuonna lähes 125 000. Kävijämäärissä ei parin viime vuoden aikana ole suuria heilahduksia tapahtunut suuntaan tai toiseen.

Messuvierailun kannalta Genovan näyttely on Cannesia paljon kävijäystävällisempi: vaikka kävijöitä on enemmän, on messualue paremmin organisoitu ja yhtenäisempi, ja leveillä laitureilla on paremmin tilaa liikkua.

Cannesissa kokemus on paljon hektisempi, ja näyttely on jaettu hankalasti kahteen toisistaan etäällä olevaan satamaan, Vieux Portiin ja Port Cantoon. Siirtyminen satamien välillä tapahtuu jouheimmin vesibussilla tai ribkyydillä, mutta varsinkin koko moottoriveneantiin tutustuvan aikaa ja vaivaa siirtymät joka tapauksessa vievät. Moottoriveneitä kun on esillä molemmissa satamissa, purjeveneitä vain Port Cantossa.

Koeajojen ja kelluvan venenäyttelyn ohella Genovassa on runsaasti maaosastoja ulkona ja sisällä.

Sekä Cannesissa että Genovassa veneet ja messuosastot ovat selvästi pääosassa. Kuluttajille suunnattua oheisohjelmaa ei ole paljoa, eivätkä tapahtuma-alueiden ravintolaelämykset ole kummoisia. Ehkäpä siksi varsinkin suuremmat näytteilleasettajat panostavat huomattavasti vieras- ja vip-vierastiloihin, joissa väki tuntuu viihtyvän – kunhan niihin vain pääsee sisään. 

Veneisiin tutustuminen on Genovassa helpompaa kuin Cannesissa: vapaasti sisään kuljettavia veneitä on enemmän ja sisäänkirjautumistiskillä asiointia vaativiinkin löytyy todennäköisesti vapaa pääsyaika nopeammin. 

Molemmilla messuilla veneitä on myös mahdollisuus koeajaa, jos vain veneen osastopaikka sen mahdollistaa ja koeajolle mielivä on riittävän uskottava potentiaalisena asiakkaana. Silmämääräisesti arvioituna Genovassa koeajoja on enemmän ja niille pääsy on vapaampaa, toki kalustokin on keskimäärin pienempää.

Välimeren malliin

Välimeren venekalusto poikkeaa luonnollisesti aika lailla täkäläisestä, ja se luonnollisesti näkyy myös molemmilla messuilla. Varsikin moottoriveneistä kiinnostuneille se on vain virkistävää. Purjeveneissä vastaavaa tyyppieroa ei ole.

Suurissa moottorijahdeissa muodissa on tilatarjonta, beach clubit ja tietynlainen seikkailullisuus. Trendi tuo markkinoille perinteisistä kauneusihanteista poikkeavia luomuksia. 

Avattavin terassein laajennettavat beach clubit valtaavat yhä enemmän tilaa superjahtien perästä. Sisä- ja oleskelutiloja hyvitetään korkeutta ja pääkannen pituutta kasvattamalla. Sanlorenzo näyttää beach clubin mallia.  

Välimeren erikoisuuksiin kuuluvat isot maxi-ribit ja toinen toistaan veistoksellisemmin muotoillut ympärikuljettavat T-top-päiväjahdit. Isoissa ribeissä korostuu suorituskyky ja T-top-veneissä ylellisyys. Molemmissa luokissa valikoimaa tuntuu olevan pilvin pimein, merkkikirjo on todella runsasta.

Matkaveneiden ja päiväjahtien luokassa on myös selkeä kasvupotentiaali katamaraanirunkoisille moottoriveneille, ja nimenomaan sellaisille, jotka ovat alusta eli rungoista asti suunniteltu moottorikateiksi, eikä vain purjekatamaraanien mastottomiksi versioiksi.

Cannesin uutuuspoiminnat voi katsastaa alla olevasta kuvagalleriasta.

Italialainen Explorer 62 erottuu, noh, muodikkaan seikkailullisella ja kokeellisella muotoilulla, johon kuuluu terävä pystykeula, eteen sijoitettu ohjaamo ja tötteröilme.
Galeonin toinen uutuusmalli Cannesissa oli 620 Fly. Sekin tekee vaikutuksen tiloillaan, kuten sisäohjaamon vieressä olevalla vapaamuotoiseen oleskeluun ikkunoiden äärellä sopivalla loungella. Avattavia laitaterasseja on muuten kolme. Paapuurin puolella olevalta on kulku suoraan keskiveneen mastersviittiin. Styyrpuurissa avattavat terassit ovat kahdessa tasossa: ylempi aukeaa pääkannen, alempi uimatason lattiatasoon.
Deltan sisustustyyli on skandinaavisen selkeä ja rauhallinen. Keskiveneeseen asemoitu omistajansviitti erottuu valoisuudellaan ja avaralla tunnelmalla edukseen.
Perä- ja sisäperämoottoriversiona saatavilla oleva Windy SR40 on hyvällä ja mielenkiintoisella tavalla melkoinen sekametelisoppa, jota on varsinkin isoilla sivuliukuovilla vaikea määrittää avo- tai hyttiveneeksi, olkoon se siis jotain siltä väliltä. Joka tapauksessa kannen oleskelutilat vaikuttavat toimivilta. Perämoottoriversioon saa sähköisesti nostettavan sohvamoduulin alta paljastuvan takakajuutan.
Australialainen Riviera kuuluu Cannesin kaukaisimpiin vieraisiin. Riviera tekee veneitä, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua, kun sellainen vastaan tulee. Viimeistely kestää vaivatta vertailun Euroopan huippubrändeihin ja käytännöllisyys on vahvasti läsnä. Uimatason ulkopentterillä, yhtenäisellä avotilalla sekä keulakannelle helpon kulun tuovalla paapuurin sivuovella varustettu 4300 Sports Express oli Cannesissa esillä ensimmäistä kertaa Euroopassa.
Explorerissa sisä- ja ulkotiloja alkaa olla vaikea erottaa toisistaan: takakansi on aina avoin, ruokailutila katon ja sivujen suojassa ja salonki-pentteri lasiseinillä suljettavissa. Peräpeilin ylös nousevan lasiluukun takana on apuvenetalli.
Delta esitteli Helsingin Uivassa 33 Coupen ja 48 Coupen. Cannesissa ruotsalaisveistämö jatkoi samaa teemaa venyttämällä. Delta 72 Coupe oli Cannesissa maailman ensiesittelyssä.
Deltan peräkannella on tilaa suuremmankin porukan seurustelulle. Tikkaat johtavat katon aurinkopedille.
Yhä useammassa T-top-veneessä ohjaamo ja monesti myös pentteri on enemmän tai vähemmän suljettavissa ja siten peremmin ilmastoinnin piirissä. Saxdor 400 GTS:ään on tulossa liukuovelliset sivuseinämät.
Caprin HT-katto istuu muotoiluun ulkoapäin mainiosti, sen massiivisuuden noteeraa vasta avotilasta käsin. Viimeistely on Rivan maineen ja arvon mukaista.
Suomalaisittain Beneteaun mielenkiintoisin uutuus on Swift Trawler 37. Se on perinteinen matkavene, jossa on rutkasti asuttavuutta kohtuukokoisessa ja -hintaisessa paketissa.
Maailman suurimman veneliikeketjun, yhdysvaltalaisen MarineMaxin, ”omiin” venemerkkeihin yhteisomistuksen kautta kuuluva Aquila on erikoistunut katamaraanirunkoisiin moottoriveneisiin. Merkki on tulossa entistä vahvemmin Eurooppaan ja myös Suomeen. Cannesissa ensiesiteltiin 46 Yacht ja julkistettiin tuleva laajentuminen myös purjekatamaraanien markkinoille.
Axopar ei esitellyt virallisesti vielä syksyllä mitään uutta mallia, mutta tammikuussa lanseerattavan 38 XC:n prototyyppi kävi näyttäytymässä naamioteipattuna etäältä Port Canton satama-altaassa.
Puolalaisen Sunreefin 80 Power Econ pystypinnatkin on verhoiltu aurinkopaneeleilla. Ulko- ja sisätilat yhteen lukien lattiapinta-alaa on hulppean omakotitalon verran eli 366 neliömetriä, joten sähköä kuluu jo ihan kotitalouskäytössä. Voimalinjaksi voi valita dieselhybridin tai täyssähkön.
430 Explorerin keulakajuuttaa voisi nelinurkkaisen muodon perusteella helposti erehtyä luulemaan keskiveneen sviitiksi. Leveyttä ja myös korkeutta on kerrassaan mittavasti.
Riva 58 Capri on oikeasti ”vain” 56 Diablon HT-versio. Silti siihen on vaikea olla ihastumatta, ainakin jos arvostaa klassisen sportcruiserin tiloja ja piirteitä.
Galeon 430 Explorerin muotoilu sai espanjalaiskollegan epäilemään muotoilijan mielenterveyttä. Monelle muullekin se saattaa aiheuttaa pientä päänsärkyä.
Moottorikatteja puskee sekä päivä- että matkaveneiden luokkiin, ja ihan tutuilta nimiltäkin. Edut ovat ilmeiset, tilaa on etenkin pituuteen nähden paljon. Beneteau-konsernissa moottorikattien matkavenesegmentin täyttää Prestige ja päivä- ja viikonloppuristeilijöiden genren Four Winns, jonka kymmenmetrinen TH33 oli ensiesittelyssä Cannesissa. Se tarjoaa mahtavan alustan aurinkoisen poutapäivän viettoon vesillä.
Napolilaisen Blue Emme Yachtsin Evo R4 Icone on varsinkin musta-oranssina, laidat levällään ja pyrstö ylhäällä kuin lähtökiihdytykseen valmistautuva stealth-hävittäjä. Hydrauliikkarakenteet ovat varmasti aika kovilla, kun ne liikuttavat valtavan kokoista XT-perätasoa ja auki taittumisen sijaan ulos työntyviä XTension-laitoja.
Beneteaun uusi Gran Turismo -sarja on avoimempi ja päiväjahtimaisempi kuin aiemmat asuttavammat sportcruiserit. Gran Turismo 35 tulee aina perämoottoreilla. Kannen alle on saatu puristettua kaksi parivuodetta.
Viimeistään Pershing GTX 70:n mastersviitissä puuttuvat solmut unohtuvat. Sisustuksen sävyt toistavat Pershingille tunnusomaista hopeaa ja kiiltävää mustaa, viestien sporttista asennetta.
Swift Trawlerin kansisalonkia hallitsee kookas ja hyvin varusteltu pentteri. Makuutiloissa pelimerkit on sijoitettu tilavaa keulakajuuttaan. Paapuurin vieraskajuutassa pitää tulla toimeen kerrosvuoteissa. Perhekäyttöä ajatellen se varmasti sopii.
Pershing on antanut 15 solmua huippunopeudesta periksi, mutta onneksi 35 solmun huippuihin yltävän GTX 70:n muotoilu on silti suhteellisen sujuvaa. Hiipuneita huippuja hyvitellään nykytrendin mukaisesti beach clubilla ja tiloilla.
Caprissa on perinteiseen sportcruiser-konseptiin kuuluvasti myös sisäsalonki ja -pentteri. Omalla toiletilla varustettuja makuukajuuttoja on kaksi. Niiden lisäksi portaikon vieressä on päiväkäyttöön tarkoitettu wc-tila.
Leveys ja ”keulattomuus” palkitaan toisessa päässä. 430 Explorerin uimataso, pääkannen ulko- ja sisätilat sekä avattavat laitaterassit on 40-jalan kokoluokassa kerrassaan hulppeat.
Ribinkin voi varustaa avattavilla laidoilla, mutta vähän tekemistä se vaatii. Italialainen BFF näyttää Uniko 34:lla mallia. Yhtenäisen kelluketuubin sijaan perässä on pätkä pyöreää ja keulassa D-profiiliponttonia. Avattavan laidan kohdalla kumia ei ole lainkaan, mutta ulkomuoto mukailee kellukkeen pyöreyttä.
Cannesissa ensiesitelty Marex 390 Scandinavia Cruiser on odotettu uutuus myös Suomen markkinoilla. Marex-mallistossa se täyttää mainiosti aukon 330- ja 440-mallien välissä. Käytännöllisyys on huipussaan ja tilaratkaisu toimii.
Rivieran pääkannella on toinen ulkopentteri ja kookkaat, vastakkain asetetut kulmasohvat. Perän saa suljettua jämäkillä kuomuikkunoilla. Etu- ja takakajuutoista sekä sisäsalongista ja pentteristä koostuvat sisätilat ovat yhtälailla avarat ja avoimet. Toiletti on toki erillään ja keulakajuutan saa suljettua ovella ja liukulaipiolla.
Suuremman Gran Turismo 40:n saa myös sisäperädieseleillä varustettuna versiona. Tilaa on joka suunnassa ja paikassa selvästi pikkusisarta enemmän, mutta tilaratkaisu ja venetyyppi on periaatteessa sama: kannen alla vain yövytään ja asioidaan, kaikki muu oleskelu tapahtuu kannella.
Avattavat laitaterassit ovat osa myös Saxdorin dna:ta. Cannesissa ensiesitelty 400-sarjanmkolmas versio GTS on Välimerellä erityisen suosittua ympärikuljettavien T-top-veneiden genreä. Niinpä se ponnahti samoin tein Saxdorin eniten ennakkoon (jälleenmyyjille) myydyksi malliksi.

Italian ihme(et)

Siinä missä Cannes on kansainvälisten kärkinimien pelikenttä, tarjoaa Genovan venemessut varsin kattavan poikkileikkauksen Italian venealan teollisuuteen, joka rikkoi viime vuonna ennätyksiä kokonaisliikevaihdon noustessa 8,6 miljardiin euroon. Edellisvuoteen verrattuna ala kasvoi 3,2 prosentilla. 

Kasvun veturina ovat isommat moottoriveneet ja superjahdit, tarkemmin määrittelemättömän pienten veneiden segmentin kerrottiin taantuneen 10 prosentilla. Tuotanto on Italiassa pysynyt vahvasti kansallisrajojen sisällä, sillä alan kokonaisarvosta lähes 88 prosenttia eli yli 7,5 miljardia valmistettiin Italiassa.

Koko venealan 8,6 miljardin kakusta 78 prosenttia eli 5,9 miljardia meni vientiin. Veneissä osuus oli vielä suurempi: venetuotanto oli kokonaisuudessaan 5,4 miljardia, mistä 89 prosenttia valmistettiin vientiin. Kaikkiaan venesektori työllistää Italiassa noin 31 500 työntekijää. Näillä luvuilla Italia on Euroopan suurin veneteollisuusmaa.

Paikalliset Azimut-Benetti, Ferretti Group ja Sanlorenzo Group ovat Genovassa paalupaikoilla. Isojen jahtien rivin lisäksi kullakin on omat vieraspaviljongit.

Se näkyy ja tuntuu Genovan messuilla, jossa italialaisten venemerkkien kirjo on kaiken kattava. Pienimmät ja halvimmat pulpetti- ja kumiveneet tuntuvat tulevan etelästä. Tyyli ja laatu on tyypillisesti melko pelkistettyä, eikä ergonomiaan ole liiemmin panostettu. Iso aurinkotaso tuntuisi olevan tärkein ominaisuus.

Myös keskihintaisissa ja -kokoisissa moottoriveneissä on merkkitarjontaa yli äyräiden. Laatuvaikutelma on jo huomattavasti parempaa ja paikoin jopa oikeinkin mainiota, mutta yhä monesta brändistä ei Italian rajojen tai välittömän vaikutusalueen ulkopuolella ole juurikaan kuultu. Erityisen luonteikkaita kuriositeetteja ovat perinteisistä gozzo-fiskareista ammentavat retromallit.

Huipulla ovatkin sitten monet kansainvälisesti tutut ja menestyneet italialaisvalmistajat, joista leveimmät hartiat ovat Azimut-Benettillä, Ferretti Groupilla (Ferretti, Pershing, Riva, Itama, Wally, CRN ja Custom Line) ja Sanlorenzo Groupilla (Sanlorenzo, Bluegame, Swan) sekä yksittäisistä merkeistä ehkäpä Cranchilla ja Absolutella. Mainittavia nimiä olisi toki vielä pitkä lista muitakin.

Valikoima Genovan uutuuksia löytyy alla olevasta kuvagalleriasta.

TT550:n keulakannen oleskelutila kuuluu mukavimpiin vastaan tulleisiin.
Kookkaat, kolmessa tasossa olevat ikkunat ja reilu seisomakorkeus avaratavat X299:n kajuuttaa. Neljä makuupaikkaa ja erillinen toiletti mahdollistavat perheveneilyn viikonloppujen yli. Portaat saa liu’utettua kaapiston sisään tai sieltä ulos tilanteen mukaan. Kulkuväylä kaipaisi kaidetta tai kahvaa.
Lancia Aprea 42:n keulakansi on valjastettu oleskelukäyttöön. Köysille ja lepuuttimien naruille on strategisissa kohdissa suojaraudat, jottei ne pääse hankaamaan kiiltäväksi lakattuja tiikkipartaita tai metallivärillä maalattuja pintoja.
Sorrentolaiset gozzot on alun perin kalastukseen tehty venetyyppi, jonka perinteet elävät yhä vahvasti. Huviveneissä gozzo-tyyliä vaalivat valmistajat ovat valjastaneet leveän mutta kulmistaan pyöristetyn perän ja valtavan uimatason veden äärellä oleskeluun. Nautica Esposito näyttää mallia. Taustalla on Positano 32 Open.
Pitäähän italialaisveneessä viinikaappi ja kahvikone olla. Jälkimmäinen kapsuloineen ja kuppeineen on asemoitu pentteritason vieressä olevaan vetolaatikkoon.
Genovassa julkistettu ZAR Imagine 115 on muhkean massiivinen ilmestys. Hintaluokka on noin puolimiljoonaa, millä saa Välimerelliseen päivä- ja viikonloppuveneilyyn sopivan ja tarkoituksella sopivasti massasta erottuvan ”puoli-ribin”.
50-vuotta täyttänyt Cantieri Mimi ensiesitteli Genovassa Libeccio 13.50 Cabin. Retrotyylistä huolimatta se yltää kahdella akselivetoisella Yanmarin dieselillä (2 x 370 tai 2 x 440 hv) parhaimmillaan yli 30 solmun nopeuteen.
Pinnaohjattava Libeccio 7 Classic on pienin ja perinteisin Mimi. Korotetun keulakannen alla oli alun perin ruuma, nykymallissa tila on valjastettu yöpymiseen ja varjossa päivätorkkujen ottamiseen sopivaksi makuutilaksi.
Invictus on yläkorin designvene, jonka ilme on mairea. Lippulaiva TT550:n keulan muotoilusta voi olla mitä mieltä haluaa, mutta millään tavalla käytännöllinen se ei ole.
Kulkuväylä jakaa Imagine 115:n perän oleskelutilat toimivasti kahteen aurinkotason ja kulmasohvan lohkoon. Sisältä löytyy kaksi parivuodetta ja suihkullinen toiletti.
Värivaihtoehdot tulevat yhä pienempiin perämoottoreihin. 40-hevosvoimaisen Suzukin saa (Italiassa) vakiomustana, mattamustana tai valkoisena.
Marinelloa tuotiin takavuosina hetken aikaa Suomeenkin, ilman suurempaa menestystä. Eden 22:n tärkeimmät avut ovat uimatasojen sekä perää ja keulaa kiertävien sohvien koot.
Novamarine BS160:n perälaudassa on tilaa neljälle 600-hevosvoimaiselle V12-Mercurylle. Pelipaikoille varmasti ehtii.
Libeccio 13.50:n sisätilat ovat nykyaisen vaaleiden sävyjen avartamia. Makuukajuuttoja on kolme, joista kuvan omistajansviitti on keulassa.
Balt Yachts tunnetaan etenkin asuttavista sisävesiveneistä, mutta puolalasiveistämö toimii myös monen muun venemerkin sopimusvalmistajana. Genovassa esitelty 950 SH pyrkii kivikovasti kilpailtuun 9–10-metristen päivä- ja viikonloppukruiserien luokkaan. Omintakeisuutta ainakin on.
Pursuitin matkustamo ja komentosilta on suojaisa. Kaikki rakenteet tuntuvat huippujäreiltä ja materiaalit laadukkailta. Kannen alla on pentteri, toiletti ja vuodepaikat neljälle.
Novamarinen Black Shiver -maxi-ribien sarjan huipulla on 20 metriä pitkä ja 5 leveä BS200. Messuilla niitä esiteltiin saman tien pari, jotta nyanssierotkin selviävät. Konehuoneessa on kaksi MANin 1 300-hevosvoimaista V8-dieseliä yhdistettyna Arnesonin ASD12-pintevetolaitteisiin.
Kuusimetrisen BMA X199:n runko on keulasta veitsen terävä. Toisaalta palteet jäävät todella leveiksi. Ajatus on, että nopeus ja trimmi sovitetaan sellaisiksi, että terävä keula ehtii halkoa aallot ennen kuin ne osuvat palteisiin.
Genovan messuilla havahtuu toden teolla italialaismerkkien ja -mallien suureen määrään. Valtaosa niistä on ja jäänee kansainvälisesti tuiki tuntemattomiksi. Yksi esimerkki on Atlante Z340. Siitä, kuten kaltaisistaan muista tusinatuotteista, se jokin vain puuttuu.
SACS Tecnorib kuuluu max-rib-skenen keskeisiin toimijoihin, valikoimaa riittää 55 jalkaan saakka. Kauden 2026 uutuusmalli on kolmella 425-hevosvoimaisella Mercury V10:llä varustettu Pirelli 47.
Mimin mallistossa on laaja. Kokoja puolen metrin välein, ja useimmista on parikin eli kansivaihtoehtoa. Libeccio 9.5 Cabin on käytännössä gozzo-ilmeeseen puettu HT-katolla varustettu sportcruiser-tyyppinen päivä- ja viikonloppuretkivene. 8,3-metristä runkoa on kasvatettu ensin kannen jatkeena olevalla uimatasolla ja sittemmin myös valtavaa majavanpystöä muistuttavalla lisäuimatasolla.
Äänentoistojärjestelmä kaiuttimineen on Invictusille kustomoitu.
Invictusin penkitkin ovat kuin taideteoksia. Korkealuokkainen kuosi, pehmeä nahka ja kiillotettu teräs luovat äveriään ilmeen, mutta istumamukavuus sakkaa: istuinosa on lyhyt ja ”päätuki” painaa selkää.
BMA X299:n muotoilu lähentelee kömpelyydessään jo veikeyttä. Ulkotilojen ohella myös sisätilaa on yllättävän hyvin.
Toiletissa on tilaa kääntyillä, koska sitä ei ole jaettu kiinteillä rakenteilla. Suihkukomero taitellaan seinustalta auki tarvittaessa.
Läpikuljettavuus (ja sivukannettomuus) on Välimerellä mooring-köysiin kiinnittyessä ainakin hidaste, mutta pohjoismaiseen silmään Baltin kulkuyhteydet ja melko hyvin katettu oleskelutila on aivan kelpo kombinaatio. Keulassa on puolisyvä divaanilla varustettu avotila ja sen alla V-vuoteella ja erillisellä toiletilla varustettu kajuutta.
Honda ensiesitteli uuden V6-malliston Välimeren messuilla. Valikoimaan kuuluu kolme väriä ja kolme teholuokkaa (200, 225 ja 250 hv).
Aprean suvussa rakennettu veneitä jo 1800-luvun puolivälistä, joten perinteitä on mitä vaalia. Yksi uusista inkarnaatioista on Lancia Aprea, jonka omistava sukuhaara tosin aloitti venevalmistuksen ”vasta” 1890. Uudessa Lancia Aprea 42:ssa osaaminen ja perinteet näkyvät paitsi muotoilussa myös käytännöllisyydessä. Vaikka vene on klassisen kaunis ja hienosti viimeistelty, on se selvästi tehty myös käytettäväksi ja kulutusta kestäväksi.
Välimeren messuilla tapaa yhä avomeriharrastuskalastukseen tarkoitettuja jenkkivenemerkkejä, siis muitakin kuin Boston Whalereita. Genovassa hyvää vertailupohjaa tarjosivat esimerkiksi uutta tulemista tekevä Bertram ja kuvan Pursuit 325 Offshore.
TT550:n kannen alla on kahden makuukajuutan tilaratkaisu, mikä tekee sviiteista ylellisen väljät ja kooltaan hyvin yhdenveroiset, joten tässä voisi hyvin olla pätevä kahden vauraan pariskunnan Välimeren kimppavene. Päätös kysyisi noin miljoonan panostusta per talous.

Vuonna 2026 venemessut järjestetään Cannesissa 8.–13.9. ja Genovassa 1.–6.10.

www.cannesyachtingfestival.com

www.salonenautico.com

  • Teksti ja kuvat: Jan Sjölund

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy