Viisimetrinen pulpettivene lienee Suomen myydyin moottoriveneluokka, mutta soutuveneet ovat vielä suositumpia. Tällä perusteella messujen tärkein uutuus on Terhi 390, joka korvaa ikisuosikki 385:n.
Parannuksia on paljon etenkin sisätiloissa, jossa etenkin soutuergonomiaa, säilytystiloja ja tilaratkaisun muunneltavuutta on parannettu. Kun soudut on soudettu voi airot nostaa lepäämään näppäriin kanteen muotoiltuihin uriin. Sen jälkeen Terhissä todennäköisesti käynnistetään sähköperämoottori.
Täyssähköversioita on kaksi, ulkoisella akulla varustetulle sähkömoottorille tarkoitettu Terhi 390 Solar ja integroidulla akulla varustetulle koneelle sopiva eTerhi 390. Molemmat versiot saa myös jälkiasennuspaketteina (550–634 €), johon kuuluu keskituhdolle asetettava aurinkopaneeli. Vakioveneen hinta on 2 550 euroa. Tehosuosituksen yläraja on 6 hevosvoimaa, pakettihinnat 5- tai 6-hevosvoimaisella Suzukilla ovat 3 340 ja 3 440 euroa. Jo kilowatin tehoinen sähkömoottorikin riittää liikuttamaan Terhiä aivan luontevasti, eTerhi 390:n pakettihinta 1,1 kilowatin Torqeedolla on 4 990 euroa.
Veer X13 on yhdysvaltalaisen Brunswick-konsernin uusi polyeteenistä rotaatiovalamalla tehty avovenemerkki, joka on tarkoitettu vesiretkeilyyn ja kalastukseen. Venemessuilla ja Suomessa Veer on toistaiseksi vain käymässä ja esillä lähinnä Mercuryn Avator-sähköperämoottorin esittelyalustana. Myyntiin se on toistaiseksi tuotu vain kotimarkkinoillaan. Helposti kärryllä pienemmille ja kaukaisemmillekin järville mukana kulkevassa ja kolhuja kestävässä Veerissä olisi toki ihan ainesta, mutta päätöstä Euroopan myynnin aloituksesta asiasta ei ole vielä tehty.
Highfield puskee itseään vahvasti Suomen rib-venemarkkinoille. Mallisto on laaja ja rungot pääkilpailijoista poiketen alumiinia, josta Suomessa avoveneluokassa tykätään. Malliston pienempään päähän osuvasta Highfield Classic 380:stä syntyy sähkövene, kun peräpenkin sisään lisätään ajoakut ja peräpeiliin ripustetaan ePropulsionin 6-kilowattinen Navy-perämoottori. Messuhinta on ratista ajettavaksi sähköveneeksi kohtuulliset 19 990 euroa.
Macea RIB 390 on valmistusmaata (Kiina) myöten melko tyypillinen alle nelimetrinen kovapohjainen kumivene eli rib-vene. Kantavuus saallii jopa viiden hengen kuorman, mutta luontevammin tilaa on kolmelle. Pakettihinta 20-hevosvoimaisella Mercurylla jää viittäkymppiä vaille kymppitonniin.
Särki on oivaltanut, että kuppipenkit parantavat pienenkin veneen mukavuutta. Ne on saatu sovitettua Särki 430 TC -uutuuteen. Se on markkinoiden pienin erillisistuimilla varustettu tuplapulpettivene, johon sopii 20–30-hevosvoimainen perämoottori. Veneen hinta on 8 500 euroa. Paketit muodostetaan Mercuryn koneilla, hinnat 12 700 (20 hv) ja 14 300 euroa (30 hv).
Bayliner Element M15 on varustettu edelleen kehitetyllä M-rungolla, jonka etuihin kuuluu ainakin vakaus. Leveässä Elementissä on hintaan ja pituuteen nähden enemmän sisätilaa kuin V-runkoisissa ja teräväkeulaisissa veneissä. Viimevuoden mallia olevaa messuvenettä myydään 50-hevosvoimaisella Mercurylla varustettuna 17 950 euron pakettihinnalla, johon sisältyy avotilan pehmustesarja ja satamapeite.
Ukrainalainen UMS-485 DC on suomalaisittain kuumassa kokoluokassa. Hiukan alle viisimetrisen täysalumiiniveneen pakettihinta 50-hevosvoimaisella Mercurylla on kilpailukykyiset 26 460 euroa. Hinta ja bowrider-tyyppinen tilaratkaisu asemoi 485 DC:n aika tarkasti peräpenkiltä ajettavan Buster M2 ja erillisistuimilla varustetun Lx:n välimaastoon.
Kalamiehen kaverit
Suvi 46 Fisher osoittaa, että tavallisesta sivupulpettimökkiveneestäkin syntyy muodikas heittokalastusvene, ilman että veneen monikäyttöisyyttä tarvitsee liikoja uhrata. Avainasemassa on keulan heittokalastustaso, joka puolittuu keulaan kulkemisen tieltä sivuun. Tarvittaessa keulatason voi irrottaa kokonaan. Kalastuksen harrastajia puhuttelee myös keulamoottorin asennusvalmius. Messutarjouksena 40-hevosvoimaisella Yamahalla varustettu paketti irtoaa 13 790 eurolla.
Täysalumiininen Alutroll 465 Trooper onkin sitten kehitetty jo miltei täysin kalastuksen ehdoilla. Siinä on jykevästi hitsattu täysalumiinirakenne, brackettiin eli runkoon integroituun moottoritelineeseen kiinnitetty ja kokoluokkaan tehokas 60-hevosvoimainen Tohatsu koneena. Ideana on, että kompaktin kokoisella ja helposti traileroitavalla veneellä pääsee vähän suurempienkin vesien apajille.
Trooperin pakettihinnaksi ilmoitetaan 28 900 euroa, millä saa sivupulpettiversion vakiovarustein. Tuplapulpettiversiokin on tuloillaan, mutta sitä ei ole vielä hinnoiteltu. Messuvenettä on ladattu vakiovarustuksen lisäksi runsaalla kalastusvarustuksella, kuten keulamoottorilla ja peräti neljällä kookkaalla monitoiminäytöllä.
Saksalainen Seamachine on uusi tuttavuus Suomessa. Sen alumiiniveneet on muotoiltu poikkeuksellisen väkevästi, mikä erottaa niitä massasta. Viisimetrinen Stealth on suositussa viiden metrin kokoluokassa, mutta jonboat- tai flatboat-tyyppisenä enemminkin hulppea kalastusalusta kuin yleisvene. Pelkän veneen hinnaksi ilmoitetaan 18 700 euroa, moottoriksi sopii 10–80-hevosvoimainen kahvakone.
Cuda on Seamachinen perinteisempi, läpikuljettavalla tuulilasilla varustettu bowrider-tyyppinen monikäyttövene. Varustuksen ja kalustuksen painopiste on siinäkin vahvasti kalastuksessa, mutta se ei estä muutakin mökki- ja päiväretkivenekäyttöä. Perässä ja keulassa on korotetut heittotasot, joiden luukkujen alta löytyy monipuoliset säilytystilat sekä 90 litran sumppu. Peräpenkki on korvattu auki taittuvilla takapenkeillä, mikä rajoittaa varsinaiset istumapaikat neljään. 5,4 metriä pitkän ja 2,15 leveän Cudan pakettihinnat asettuvat 45–50 000 euroon, moottorivalinnasta (80–115 hv Mercury) riippuen.
Kuormajuhdat
Alucat W6 ja Max 48 ovat molemmat noin viiden metrin pituisia, mutta paljon pituuttaan tilavampia ja kantavampia, katamaraanirunkoisia alumiiniveneitä. Todellisia pikkujättiläisiä, siis.
Alucatin saa kahvaohjattava avomallina tai yhden tai kahden hengen pulpetilla varustettuna. 85 senttiä leveä keularamppi kuuluu luonnollisesti asiaan, joten lastaus ja kulku rakentamattomiinkin rantoihin käy sujuvasti. Kantavuudeksi ilmoitetaan 700 kiloa.
Moottoriksi sopii 40–90-hevosvoimainen perämoottori. Veneen hinnat alkavat versiosta riippuen 25–30 000 eurosta. Alucatin mallinumero viittaa kannen neliömäärään. Tutummin ilmaistuna kyse on 5,3 metriä pitkästä ja 1,9 metriä leveästä veneestä.
Max 48:n tasainen kansi kalustetaan tilauksen mukaisesti. Valikoima sisältää erilaisia ohjauspulpetteja, istuinlaatikoita ja muita lisävarusteita. 4,8 metriä pitkän ja kaksi metriä leveän veneen runkohinnat alkavat 18 000 eurosta. Tehosuositus on aina 60 hevosvoimaa, mutta se voidaan täyttää yksi- tai kaksimoottoriasennuksella. Huippunopeudeksi luvataan 25–30 solmua. Kantavuutta riittää aina 800 kiloon saakka,.
Vene 23 Båt -venemessut Helsingin Messukeskuksessa 10.–19.2.2023. Avoinna ma-pe klo 11–19 ja la-su klo 10–18.