Vene Båt -messut nostaa vuosittain esille vastuullisuutta ja ympäristön, erityisesti merien ja sisävesistöjen suojelun eteen tehtyä arvokasta työtä. Ensi helmikuussa venemessuilla kuullaan tässä yhteydessä erityisesti messujen kumppanin Baltic Sea Action Groupin työstä ja tavoitteista.

Venemessut antaa vuosittain näkyvyyttä yhdelle vastuullisuuskumppanille. Tänä vuonna tuon kunnian saa Baltic Sea Action Group eli BSAG. Helsingin Messukeskuksen tavoitteena on tukea suomalaista elinkeinoelämää ja vastuu ympäristöstä on keskeinen osa sen kestävyysohjelmaa.

BSAG on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tekee vaikuttavaa työtä Itämeren pelastamiseksi. Tavoitteena on palauttaa Itämeren hyvä ekologinen tasapaino muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. BSAG suojelee Itämerta, torjuu luontokatoa ja hillitsee ilmastonmuutosta laajassa yhteistyössä tutkijoiden, yritysten, päättäjien, viranomaisten ja viljelijöiden kanssa.

Etsii kohteita ja auttaa suojelun läpiviemisessä

– Iso osa vedenalaisista arvokkaista elinympäristöistä on yksityisessä omistuksessa ja vapaaehtoinen suojelu ja sen helpottaminen on tärkeässä roolissa Itämeren lajiston elinvoiman turvaamisessa. Yhteistyö venemessujen kanssa on hieno mahdollisuus nostaa pinnanalaista luontoa valokeilaan, sanoo projektipäällikkö Anna Klemelä BSAG:sta.

Ensimmäinen pilottikohde, 4 800 hehtaaria Gullkronan saaren ympärillä saatiin suojeltua viime vuonna ja uusia kohteita on työnalla paraikaa. Suojelun kohdentamisen ja suojelualueverkoston laajentamisen lisäksi BSAG työskentelee maalta ja meriliikenteestä tulevan kuormituksen vähentämiseksi.

BSAG haastaa jokaisen laittamaan Itämeri kesäkuntoon

Itämerta voi auttaa tukemalla BSAG:n toimintaa lahjoituksilla ja toimimalla vastuullisesti. Tänä kesänä käynnissä on Laitetaan Itämeri kesäkuntoon -kampanja, jossa voi ostaa kertalipun tai kausilipun Itämereen. Näin osallistuu meren kuntoon laittamiseen ja pääsee nauttimaan siitä tulevinakin kesinä. Lippuja myydään verkkosivuilla ja lippuautomaateissa kampanjapisteissä. Lisäksi voi tehdä lahjoituksen MobilePaylla numeroon 32111. Lahjoitukset käytetään meriluonnon suojeluun ainoassa meressämme, Itämeressä.

Helsingin kansainväliset venemessut helmikuussa

Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 24 Båt Helsingin kansainväliset venemessut 9.–18.2.2024 Helsingin Messukeskuksessa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta.

www.bsag.fi

 

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuvat ja videot: Kuva: BSAG

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma