Etelärannikon kalastus halutaan tutuksi– Uusi hanke hakee kalastuksesta uusia matkailuvaltteja
Kalastusaiheiset tapahtumat, kurssit ja kotimaisen luonnonkalan sekä Itämeren tunnetuksi tekeminen ovat keskiössä uudessa Kalasta ja koe etelärannikko -hankkeessa. Länsi-Uudeltamaalta Kymenlaaksoon ulottuva hanke kannustaa alan toimijoita kehittämään uusia palveluja.
Uuden Kalasta ja koe etelärannikko -hankkeen tavoitteena on kehittää kalastusmatkailua, vahvistaa kalastusalan yhteistyötä ja tuoda rannikon kalastuskulttuuria paremmin tutuksi yleisölle.
– Suomen merialue pitkine kalastusperinteineen tarjoaa upeat puitteet monenlaiselle kalastukselle. Näitä mahdollisuuksia voisi hyödyntää nykyistä monipuolisemmin, kertoo Kalasta ja koe etelärannikko -hankkeen projektipäällikkö Antti Petteri Kurhinen Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta.
Kurhisen mukaan hankkeen tavoitteena on kehittää yhteistyössä kalastusalan toimijoiden kanssa uusia elämyksiä sekä vahvistaa kalastuksen roolia alueen elinkeinoissa ja kulttuurissa.
Haaga-Helian vetämässä kaksivuotisessa hankkeessa kalastuksen tarjoamia elämyksiä tehdään tunnetuiksi matkailijoille ja paikallisille asukkaille. Hankealue ulottuu Länsi-Uudeltamaalta pääkaupunkiseudun ja Itä-Uudenmaan kautta Kymenlaaksoon.
Kalastuskulttuuria, luonnonkalaa ja Itämeri-tietoutta
Kalasta ja koe etelärannikko -hanke järjestää pitkin etelärannikon aluetta monenlaisia yleisölle suunnattuja kalastusteemaisia tapahtumia, kalastuskursseja sekä luonnonkalan käsittelytyöpajoja. Ammattikalastajat ja kalastusoppaat esittelevät yleisölle työtään, veneitään ja kalastusvälineitään. Samalla osallistujat saavat tietoa Itämeren tilasta ja vastuullisesta kalastuksesta. Tavoitteena on lisätä luonnonkalan käyttöä ja arvostusta.
Kaikki hankkeen tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia. Tarkemmista ajankohdista, paikoista ja ilmoittautumisista tiedotetaan hankkeen edetessä.
Kalastuksen ympärille uusia matkailuelämyksiä
Tärkeä osa Kalasta ja koe etelärannikko -hanketta on uudenlaisten kalastusmatkailutuotteiden kehittäminen. Työpajoissa ammattikalastajat, kalastusoppaat ja matkailuyritykset ideoivat uusia palveluita ja elämyksiä eri asiakasryhmille.
– Uudenlaiset monipuoliset kalastukseen liittyvät matkailupalvelut voivat tarjota ammattikalastajille täydentäviä tulonlähteitä, laajentaa kalastusoppaiden palvelutarjontaa ja auttaa matkailuyrityksiä yhdistämään kalastuksen osaksi omia palveluitaan. Samalla pyrimme vahvistamaan etelärannikon ja saaristoalueen matkailuvetovoimaa, Kurhinen sanoo.