Suomen Majakkaseura julkaisee syksyllä uuden teoksen, joka esittelee Ahvenanmaan majakoita, loistoja ja meriperintöä. Kirjan voi ennakkotilata edullisempaan hintaan 6. lokakuuta asti.

Uusi teos ilmestyy kahtena versiona, suomeksi ja ruotsiksi, nimillä Ahvenanmaa ja Åland. Teos ilmestyy 5. marraskuuta, ja se on laaja 400-sivuinen, runsaasti kuvitettu kokonaisuus. Kirja tarjoaa kattavan näkymän Ahvenanmaan merelliseen historiaan ja elämään saaristossa. Aihepiiri ulottuu 8000 vuoden taakse, esihistoriallisesta merenkulusta nykypäivään.

Kirjassa esitellään lähes 400 haaksirikkoa, sodan ja rauhan aikojen merenkulkua sekä merimerkkejä aina yksinkertaisista kummeleista näyttäviin majakoihin. Lisäksi se kertoo rohkeiden luotsien työstä ja elämästä karun kauniissa saaristossa.

ahvenanmaa sisallysluettelo fi

Majakkaseuran uusi kirja Ahvenanmaan majakoista on tuhti tietopaketti.

Mukana on myös ennen julkaisemattomia valokuvia, merikarttoja ja maalauksia, joista osa nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Bogskärin majakan tarina on kirjassa kerrottu kokonaisuudessaan, samoin monia saariston erikoisuuksia, kuten meripelastuksen ja kalastusloistojen historiaa.

Kirja on jatkoa aiemmin julkaistulle Perämeri-kirjalle, josta otettiin yli 3 000 kappaleen painos.

Kirjan voi ennakkotilata 6. lokakuuta klo 16 asti ennakkohintaan 42 eurolla kappaleelta. Sen jälkeen hinta on 49 euroa. Ennakkotilatut ja maksetut kirjat voi noutaa Majakkaseuran kiertueelta 6.11.–22.12. tai tilata postitse (toimituskulut 10 euroa, Ruotsiin 25 euroa). Pääkaupunkiseudulla on tarjolla ilmainen kotiinkuljetus, jos tilauksen arvo on vähintään 100 euroa. Ennakkotilauslomake löytyy täältä.

Majakkaseuran mukaan lisäpainosta ei todennäköisesti tule, joten ennakkotilaamista suositellaan.

Suomen Majakkaseura

Suomen Majakkaseuran tavoitteena on majakoiden ja niihin liittyvän rakennus- ja kulttuuriperinnön suojeleminen. Suojelun piiriin kuuluvat myös saariston ja sisävesien arvokkaat pookit, kummelit ja loistot. Seura jakaa tietoa majakoista ja majakkaperinteestä sekä tuo yleiseen tietoisuuteen uhanalaisten kohteiden tilanteen.

Seura toimii majakkaharrastajien yhdyssiteenä ja edustaa Suomea kansainvälisissä majakkaharrastajien verkostoissa. Seuran kirjatyöryhmän puheenjohtajana toimii Pekka Väisänen.

www.majakkaseura.fi

 

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuvat: Suomen Majakkaseura

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku