Tankar on Kokkolan ulkosaaristossa sijaitseva majakkasaari, jonka pohjoispuolta Metsähallituksen Luontopalvelut hallinnoi. 

Metsähallituksen hallinnoimalla määräalalla on yhteensä kymmenen rakennusta, joihin kuuluvat esimerkiksi Majakanvartioiden talo, Majakkamestarin talo, Lintuasema, muita pienempiä rakennuksia sekä laituri. Kaupat koskevat vain Metsähallituksen hallinnoimia rakennuksia ja niiden pihapiirejä.

Metsähallitus päätyi neuvottelemaan myynnistä suoraan kaupungin kanssa sen jälkeen, kun Kokkolan kaupunki ilmaisi ostohalukkuutensa. Myymällä Tankarin saaren rakennukset ja tontin Kokkolan kaupungille Metsähallitus pyrkii varmistamaan, että saaren matkailupotentiaali päästään hyödyntämään alueen merkittävät kulttuuriarvot säilyttäen. 

Tankar on yksi Kokkolan keskeisimpiä veneily- ja retkikohteita. Tankarin vierassatamassa on noin 15 venepaikkaa. Reittiliikenne Kokkolasta Tankariin käynnistyy tänä vuonna 4.6.2025 ja jatkuu 28.9.2025 saakka.

Metsähallitus luopuu Tankarin saaren rakennuksista ja tontista osana rakennuskantansa tiivistämistä. Tavoitteena on vähentää rakennuskannan omistamisesta aiheutuvia kustannuksia ja mahdollistaa resurssien kohdentaminen Luontopalvelujen ydintehtäviin.

www.metsa.fi

www.kokkola.fi/vapaa-aika/majakkasaari-tankar/

www.visitkokkola.fi/majakkasaari-tankar/