Epirb-hätälähettimet ovat osa isojen vesien kyntäjien perusvarustusta. Nyt Ocean Signal on julkistanut uuden Epirb1 Pro -mallin, joka on edeltäjiään parempi muutamallakin tavalla.

Ensimmäinen, ja kouriintuntuvin parannus on lähettimen koon pieneneminen noin 30 prosentilla. Laite on kooltaan 178 x 89 x 100 millimetriä ja painaa 452 grammaa.

Epirb1 Pro on malliltaan itsestään laukeava eli sen hydrostaattinen laukaisin irrottaa sen jouduttuaan veden alle. Tästä syystä sen merkintä on Pro, sillä kaupallisessa merenkulussa avovesillä itsestäänlaukeavuus on viranomaisvaatimus.

Laite on hälyttäessään yhteydessä kolmeen eri Cospas-Sarsat -satelliittipaikannus-/hälytysjärjestelmään. Parhaimmillaan Epirb kykenee ilmoittamaan sijaintinsa sisäisen 66-kanavaisen gps-vastaanottimensa avulla, viiden minuutin sisällä aktivoitumisestaan, 100 metrin tarkkuudella missä päin maailmaa tahansa.

Satelliittipaikannuksen ja hälytyksen lisäksi Epirb1 lähettää myös paikannussignaalia läheisille pelastusaluksille 121,5 megahertsin hätätaajuudella. Lisäksi siinä on kirkas led-vilkkuvalo. Valmistajan mukaan Epirb1 Pron akku kestää 10 vuotta ja hälytystilassa se lähettää paikannussignaalia 48 tunnin ajan.

Laitteelle ei ole vielä julkistettu hintaa.

www.oceansignal.comwww.oceansignal.com

www.pronav.fi

  • Teksti: Otto Aalto
  • Kuva: Ocean Signal

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma