Kewatec Shipyardsin hallissa rakennettavan aluksen runko käännettiin kölilleen toukokuun lopussa, minkä jälkeen siihen asennettiin Kongsbergin vesijetit. Rungon maalasi Blaxar Oy yhdistyksen aluksille tunnusomaisella sinisellä värillä. Kesän aikana ohjaushyttiä on soviteltu paikoilleen, mutta sen lopullinen kiinnitys tapahtuu vasta moottorien ja polttoainesäiliöiden asennuksen jälkeen.

Aikataulun mukaan koeajot käynnistyvät lokakuun alussa.

Ympäristötyötä ja yritysnäkyvyyttä

Rakenteilla oleva alus on 16,5 metriä pitkä ja viisi metriä leveä, ja on merkittävästi suurempi kuin 1990-luvulla rakennettu, jo käytöstä poistettu M/S Roope-Botnia. Se on suunniteltu Pohjanlahden karikkoisiin ja tuulisiin olosuhteisiin, ja sen tehtäviin kuuluu roskien keruu sekä kuivakäymälöiden ja imutyhjennysasemien tyhjentäminen saaristossa.

Aluksen kokonaiskustannukset ovat noin 1,45 miljoonaa euroa. Rahoitus koostuu EU:n maaseuturahastosta saadusta tuesta sekä useiden yritysten ja säätiöiden panoksesta.

Aluepäällikkö Jukka Lundell kertoo, että hankkeeseen etsitään edelleen tukijoita. Hytin kaiteisiin ja rungon kylkeen on varattu tilaa logoille, ja näkyvyyttä tarjotaan laajasti, sillä alus liikkuu kesäkaudella päivittäin Maalahden ja Kokkolan välillä sekä vierailee useissa tapahtumissa.

Käyttöön ensi keväänä

Koeajojen jälkeen alus luovutetaan Pidä Saaristo Siistinä ry:lle. Täysimittainen työ saaristoluonnon hyväksi käynnistyy toukokuussa 2026. Lundellin mukaan kyseessä on merkittävä investointi ja samalla sijoitus tulevaisuuteen, jonka tavoitteena on säilyttää saaristo siistinä ja elinvoimaisena myös tuleville sukupolville.

www.pidasaaristosiistina.fi