Poliisi tarkasti päivän aikana 22 moottorikäyttöisen aluksen kuljettajaa, jotka puhalsivat nollat. Lisäksi yhden aluksen kuljettajan puhalluskoe osoitti kuljettajan nauttineen alkoholia alle ruorijuopumusta osoittavan lukeman verran.

Poliisi määräsi valvonnan aikana kolme liikennevirhemaksua alusten päälliköille varustepuutteista / ylinopeudesta.

Valvonnan perusteella todettiin, että ennen ensimmäistäkään vesille lähtöä alusten kuljettajien on syytä tarkistaa alustensa vaaditut varusteet, sammutin mukaan luettuna.

Vesillä liikuttaessa alusten laatikoissa olevat pelastusliivit pelastavat sakon saamiselta. Päälle puetut pelastusliivit pelastavat hukkumiselta virtaavassa jokivedessä. Torstaina  ilahduttavan monilla pelastusliivit olivat päälle puettuina. 

Poliisi jatkaa vesiliikenteen valvontaa tulevana viikonloppuna tarkistaen kuljettajien ajokuntoa ja puuttuu ajokäyttäytymiseen erityisesti rajoitusalueilla.

www.poliisi.fi