Gabart purjehti 27 859 meripeninkulman matkan 42 päivässä, 16 tunnissa, 40 minuutissa ja 35 sekunnissa noin 30-metrisellä trimaraanilla Macif. Hän laittoi maanmiehensä Thomas Colvillen vuonna 2016 purjehtiman 49 vuorokauden edeltävän ennätyksen uusille lukemille yli kuudella vuorokaudella.
Ennätys syntyi huolellisen suunnittelun, tarkoitusta varten rakennetun trimaraanin ja suotuisan sään ansiosta.
Silti ennätys on kova juttu. Koko matkan keskinopeudeksi tulee hieman yli 27 solmua. Samalla Gabart teki uuden 24 tunnin matkaennätyksen 851 merimailia.
Nopeimmillaan Gabart purjehti 35 solmua. Ranskalaispurjehtija ei tunne minkäänlaista pelkoa suuria nopeuksia kohtaan.
Gabart kertoo, ettei pystynyt nukkumaan kunnolla koko matkan aikana.
Uusi ennätys ei ole vielä virallinen ennen kuin World Sailing Speed Record Council on vahvistanut sen.
Gabartin pallonkiertoennätys purjehtien on kaikkien aikojen toiseksi nopein. Ykkösenä on niin ikään ranskalainen Francis Joyon, mutta hänellä oli mukanaan viiden hengen miehistö. Tämä ennätys on 40 päivää 23 tuntia, ja se syntyi tammikuussa 2017.
Yksirunkoisella veneellä yksinpurjehduksen pallonkiertoennätys on 74 päivää ja 3,5 tuntia, myöskin ranskalaispurjehtijan nimissä. Se syntyi 2016–2017 Vendee Globe -kisassa.
Nopeimman naisen titteli on brittiläisellä Ellen MacArthurilla, 71 päivää. MacArthur on ainut ei-ranskalainen maapallonympäripurjehdusten ennätysten haltijoista.