Vuonna 2009 perustettu ZEM kehittää akku- ja sähköpropulsioratkaisuja merenkulku- ja offshorealalle. Yhtiön kehittämiä ratkaisuja nähdään esimerkiksi lautoissa, rahtialuksissa sekä avomeriteollisuudessa. Yhtiön perustajien kerrotaan toimineen alalla jo vuodesta 1993.

Volvo Pentan mukaan yhtiöllä on vahva jalansija Norjan markkinoilla, jotka lukeutuvat elektromobiliteetin näkulmasta maailman kehittyneimpiin.

– Nyt hankittavan osake-enemmistön ansiosta Volvo Penta seuraa emoyhtiönsä Volvo-konsernin polkua kohti sähköistymistä. Yhteistyö ZEM:n kanssa tarjoaa Volvo Pentalle vankan pohjan tässä kehityksessä. Siirtymä ei kuitenkaan ole helppo, sillä merellinen ympäristö on sähköistämisen kannalta haastava. Lisäksi alan latausinfra on vielä toistaiseksi lähes olematon, kertoo Volvo Pentan tekninen päällikkö Peter Granqvist.

Kaupasta huolimatta ZEM jatkaa omalla toiminimellään ja nykyisen johtonsa alaisuudessa.

– Meidän näkemyksemme mukaan merellisen elektromobiliteetin kehityksen kannalta on välttämätöntä yhdistää erilaisia näkökulmia ja kokemuksia. Volvo Pentalle tämä kauppa on askel oikeaan suuntaan, sillä ZEM:ltä saamme tarvitsemamme erikoisosaamisen ja tuoteportfolion, Granqvist jatkaa.

Kauppa miellyttää tiedotteen mukaan myös ZEM:iä.

– Orastava yhteistyö Volvon kanssa on alku jännittävälle kehitykselle. Molempia yhtiöitä yhdistää samat ydinarvot, kuten turvallisuus ja huoli ympäristöstä. Lisäksi kumpaakin leimaa skandinaavinen pioneerihenki. Volvo Pentan vahva nimi ja markkina-asema auttamaan meitä tavoittamaan uusia markkinoita ja näin tukemaan meidän kasvua, ZEM:n perustaja Jan-Olaf Willums hehkuttaa.

www.volvopenta.com

www.zemenergy.com