Groupe Beneteau on maailman suurin purjevenevalmistaja, ja sen asema on ylivertainen myös katamaraaneissa. Kahden katamaraanibrändin taktiikalla liikkeellä olevassa ranskalaiskonsernissa Lagoon...
Italialainen Azimut oli ensimmäisiä eurooppalaisia moottorivenemerkkejä, joka löi toden teolla läpi Yhdysvaltojen markkinoilla. Verve-päivä- ja viikonloppujahtimallisto onkin kehitetty etenkin...
Uusimpana tuotteena valikoimaan ovat saapuneet laadukkaat keulapotkurit.
Elegantti tummansininen kello sopii laitureiden tyyliniekoille. Kilpapurjehdusajastin esimerkiksi regattojen lähtöä ajoittavine ominaisuuksineen tekevät kellosta sopivan myös kilpailemisesta...
Nordkapp ehtii ensimmäisenä pohjoismaisena venemerkkinä tuoda markkinoille yhdellä Mercuryn 7,6-litraisella ja 600-hevosvoimaisella V12-perämoottorilla varustetun mallin. Asennusalustana toimii Gran...
Helsingin Uiva venenäyttely saatiin pidettyä elokuussa vuoden koronatauon jälkeen normaalisti ja onnistuneesti. Aiemmin (9.9.2022) julkaistussa ensimmäisessä videoraportissa nähtiin Uiva...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Helsingin Uiva venenäyttely saatiin pidettyä elokuussa vuoden koronatauon jälkeen normaalisti ja onnistuneesti. Sekä yleisöä että uutuuksia riitti kahden vuoden edestä. Uutuusannissa korostui...
Markkinajohtaja ja kaksi suosittua mallia korvattavana. Haaste ei ole ihan pieni, mutta uusi Yamarin 67 DC vastaa hyvin huutoon. Hiukan alle seitsemään metriin on onnistuttu pakkaamaan juuri...
Kanadalaisvalmistaja BRP alkaa vyöryttää täyssähkötuotteita markkinoille vuodesta 2024 alkaen. Ensimmäisenä saadaan tieliikenteeseen kaksipyöräiset Can-Am Origin ja Pulse -moottoripyörät sekä...
Pyörätuoliveneily ja -retkeily ei jää enää veneestä kiinni. Fasterin uudessa esteettömässä 545 SCA:ssa on hydraulinen kaularamppi ja leveä ovi, jotka mahdollistavat pyörätuolilla pääsyn kuskin...
Ranskalainen Jeanneau on julkistanut Merry Fisher -matkaveneiden mallisarjaan uuden lippulaivan 1295 Flyn. Pienempien Merry Fisherien tapaan sekin on suunniteltu perämoottoreille, joita 12,5-metriä...
Italialainen Riva juhlii tänä vuonna 180 vuotista historiaansa, brändiin sopivan näyttävin menoin. Oheisen Veijareita ja pyhimyksiä tv-sarjan hengessä tehdyn fiilistelyvideon päätähtinä on...
Buster Magnum on seitsemän metristen avoalumiiniveneiden ylivoimainen markkinaykkönen, mutta vastaavan kokoisten ohjaushyttiveneiden luokan myydyimmät mallit on tuotu lännestä ja idästä. Uusi...
7,4 metriä pitkäksi uudistettu SuperMagnum on edeltäjäänsä 30 senttiä lyhyempi, mikä on tehnyt siitä aiempaa sopusuhtaisemman ilman että tiloista on tarvinnut käytännössä tinkiä. SuperMagnum on...
America’s Cup -tiimi Emirates Team New Zealandin ”siinä sivussa” kehittämä foilaava seurantavene Chase Zero on varustettu kahdella 220 kilowatin eli noin 300 hevosvoiman sähkömoottorilla, joille...
Prestigen maaliskuussa julkistamaa M48-katamaraania odotellaan mielenkiinnolla, koska moottorikateille povataan kasvavaa kysyntää. Mielenkiintoa lisää se, että Prestige on ensimmäinen iso ja...
Etkö ehtinyt mukaan Meripelastusseuran, Fennian ja Motonetin yhteistyössä 3.5.2022 järjestämään veneilyturvallisuusiltaan? Ei hätää, tallenne on nyt kaikkien katsottavissa. Webinaarin aiheina ovat...
Isot valmistajat tarjoilevat yleensä tipoittain tietoja uutuuksistaan. Italialainen Absolute näytti jo aiemmin ulkokuvan Navetta-sarjan uudesta 75-jalkaisesta lippulaivasta. Nyt vuorossa on...
Monacolaisen Wallyn särmikäs muotokieli on jo niin monesti monistettu, ettei jokaisen uuden ”perus-Wallyn” julkistus aina jaksa enää herättää suuria tunteita. Mutta Wallyn jos jonkun voi todeta...
Ryck on saksalaisen Hanse-konsernin uusin moottorivenemerkki ja 280 sen ensimmäinen malli. Ensimmäinen Suomeen saapunut yksilö on varustettu tehokkaimmalla, 350-hevosvoimaisella...
Ranskalaisjätti Beneteau Group on hionut parin viime vuoden ajan vuonna 2018 ostamalleen puolalaiselle Delphialle uutta identiteettiä. Se rakentuu täyssähkövaihtoehdon tarjoavan uppoumarunkoisten...