Amel julkisti Düsseldorfin Boot 2019 -venemessuilla Amel 60:n 3D-mallin – varsinainen julkistus tapahtuu syksyllä Cannesin venemessuilla. Amel 60 on isosisko mainetta niittäneelle 50-jalkaiselle mallille.
Amel 60:ssä on katettu, suojaisa keskiohjaamo, josta on hyvä näkyvyys joka suuntaan. Veneen levein kohta sijaitsee nykymuodin mukaisesti melko keulassa, josta runko jatkuu lähes tasalevyisenä aina peräpeiliin asti. Rungon muoto takaa runsaat sisätilat ja levät kulku- ja oleskelutilat kannelle.
Kannella on paljon avointa tilaa. Hiilikuituinen kutteritakiloitu riki on varustettu rullaisolla sekä kahdella keulapurjeella, joista sisimmäinen on itseskuuttaava. Genuan kiskot on vedetty ruffin katolle pois sivukansilta. Purjepintaa on sen verran, että sähkövinssit ja rullat ovat vakiovarusteita.
Amelin sisätilat näyttävät ainakin piirustuksissa olevan hyvin avarat jopa 60-jalkaiseksi veneeksi. Kun suunnittelijan ei ole tarvinnut miettiä, miten tunkea mahdollisimman monta hyttiä veneeseen, on tiloissa varaa jopa tuhlailla. Peruspohjapiirroksessa on kolme makuukajuuttaa tuplasängyillä. Näistä omistajan takakajuutta on huomattavan tilava, vaikka samaan tilaan on piirretty myös mukavankokoinen kylpyhuone. Köyhempien sukulaisten kajuutoissa on muuten myös omat wc/suihkutilat kullakin. Keskiohjaamon alla on erittäin kookas konehuone – ei siis mikään moottoritila.
Veneen salonki ulottuu lähes koko 5,35 metrin leveydeltä ja niinpä tilaan on laitettu erilliset ruokailu- ja sohvaryhmät. Pentteri noudattaa valittua linjaa – sen laskutilasta vetää vertoja useimpien talouksien keittiöille.
Amel 60 ei ole pieni vene eikä se ole paras mahdollinen saaristoväylille 2,35 metrin syväyksellään. Sen sijaan sen 900 litran dieselkapasiteetti ja 180 hevosvoimainen vakiokone kertovat, että tämä vene on tarkoitettu menemään paikkoihin, ei vain koristeeksi. Amelia harkitsevalla on syytä olla pari miljoonaa euroa. Sillä saa paljon.