Vuoden ikäinen italialaisbrändi Santasevera valmistautuu esittelemään toisen mallinsa, jonka linjat ovat selkeät ja tilat avarat.

Viime vuosina kansainväliseen tietoisuuteen on pyrkinyt merkittävä määrä uusia venemerkkejä. Osa niistä onnistuu, osa ei. Varsinkin Välimeren maista tulevat uudet merkit aloittavat yleensä varsin korskeasti. 

Niin teki myös italialaisen Francesco Guidan perustama Santasevera. Se esitteli ensitöikseen tammikuussa 2025 Düsseldorfin venemessuilla 15-metrisen päivä- ja viikonloppujahdin, Santasevera 52:n. Ja veistämön tiedotteen mukaan hyvin on mennyt: Boot 2026 -messuille tuodaan esille 52:n runkonumero 4, ja viides ja kuudeskin on jo myyty ja tuotannossa.

Paukkuja riittää myös malliston laajentamiseen, sillä tammikuun messuille valmistuu myös ensimmäinen kolmesta tuotannossa parhaillaan olevasta Santasevera 42:sta. Uutuuden sukunäköisyys 52:een on hyvin ilmeinen. Konsepti on ylellisen avara, sillä liki 13 metrin pituuteen ei ole tungettu liikaa tiloja, vaikka runko on lähes neljä metriä leveä. 

Pääpaino on Välimerelliseen tyyliin kansitiloissa, joista merkittävä osa eli keulan ja perän yhteensä neljä (!) aurinkotasoa ovat taivasalla. Messuille valmistuvassa Sport-versiossa ohjaamo, pentteri ja U-sohva jäävät sentään korkeiden tuuli- ja sivulasien ja katon suojaan. 

Varsin eteen viety ohjaamo ja tuulilasi sekä matalalinjaisuus tekevät varsinkin taka-avotilan alueesta laajan, mutta verottavat kannen alta löytyvien sisätilojen volyymia. 42:ssa sisätiloihin lukeutuukin vain keulakannen alle jäävä kajuutta ja erillinen toiletti. Parivuoteen lisänä on sentään sohva ja kookkaan oloinen vaatekaappi. 

Moottorivaihtoehtoja tulee tarjolle paljon, sillä jo voimalinjavaihtoehtoja on kolme: perämoottori-, sisäperämoottori- ja IPS-versiot. Messuvene on Volvo Pentan 320-hevosvoimaisilla D4-dieseleillä varustettu sisäperämoottoriversio, jonka huippunopeudeksi kaavaillaan 30 solmua. Mallimerkinnän Sport viittaa Santaseveran tapauksessa vauhtivarojen sijaan kansimalliin. Rinnakkaisversioista HT on varustettu matalalla tuulilasilla ja lyhyillä sivulaseilla, Open on puolestaan täysin avoin.

www.santaseverayacht.it

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuvat: Santasevera

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy